mieluummin helmiä sioille

Surin muutama päivä sitten, ettei kunnollista kesäteatteria enää ole. Poliittinen guruni tiesi omassa blogissaan kertoa, että Kumpulan kesäteatterissa Helsingissä on esitetty yhteiskunnallinen ja syvällinen esitys, Muuri. Harmi, etten ehtinyt enää nähdä sitä ennen kuin esitykset loppuivat.

Totesin, että olen mennyt arvioimaan teatterikesätarjonnan liian heppoisesti. Yleensäkin teatteria arvioidessa pitäisi muistaa, että on olemassa pieniä teattereita, ammattimaisia ja harrastelijoiden. Niistä laadukkaimpien tuotannosta löytyy kyseenalaistavia, syvällisiä, koskettavia, ajatuksia herättäviä ja kantaaottavia helmiä. Osa pienemmistä teattereista nauttii suurtakin arvostusta, mutta suurimman osan olemassaolossa ei edes tiedetä. Toisaalta pieniä teattereita on turha kaikkineen nostaa jalustalle - on niissä käsittämätöntä paskaakin.

Harrastajateatteriin haluaisin liittyä itsekin. En puherooliin, koska ääneni ei kanna kovin hyvin, mutta jos tanssijaksi... Teatterin tekeminen, etenkin lavalla olo, on tyydyttävintä, mitä voin kuvitella, kiitos umpinarsistisen luonteeni. Tiedän, etten koskaan ole siinä eliittitasoa, mutta haluan, että minulta vaaditaan, koska muuten menetän itseni ylittämisen ilonkin. Harrastajavoiminkin voi esittää jotain merkittävää, kertoa suuria tarinoita. Onhan tämä romantisointia, koska harrastajateatteriin liittyy läheisesti myös ikuinen resurssipula, liian tiukat aikataulut ja etenkin epävarmuus, jota laitosteatterissa ei varmaan kohtaa samassa mittakaavassa. Tästä kaikesta voi päätellä, että myös polittisesti tuen harrastajateattereiden toiminnan tukemista aika laajasti. Samoin kuin kaikenlaisen muunkin ihmisistä itsestään nousevan taiteen, oli se sitten tauluja tai skeittausta.

Esko Roine sanoo aina, että kansalle on tarjottava kevyttäkin ohjelmistoa. Ehkä, mutta ei kai senkään tarvitse olla välttämättä huonoa? Kyllä busseittain tuleville mummoille voi tarjota jotain muutakin kuin tyhjäpäisiä farsseja. Ei ihme, että teatterissa käynti on monelle tuskaa, kun heidän ainoa kokemuksensa siitä rajoittuu esityksiin, joita ei voi katsoa nukahtamatta. Kyllä niin sanottu suuri yleisökin arvostaa laatua, muistellaan vaikka Tuntematonta sotilasta, jota vain ja ainoastaan kehuttiin - ja yleisölukemat olivat huimat. Ja vaikka esityksen tarkoitus ei olisikaan muuta kuin viihdyttää, miksi siitä pitää tehdä huono, kun voisi tehdä laatuviihdettä? Tuskin on keltään pois katsoa hyvää teatteria. Veronmaksajana minusta tuntuisi paljon paremmalta, jos pennoseni käytettäisiin korkeatasoiseen teatteriin. Ei ole yhtään liikaa vaadittu.