Nyt ei sopisi ollenkaan sairaus, mutta niin vaan nenä vuotaa ja väsyttää. Ei sopisi, koska on töitä, mutta ennen kaikkea, koska on syntymäpäivä. En ole pitkään aikaan odottanut sitä yhtä paljon. Aion leipoa kakkua ystäville ja pikkuleipiä tamperelaisille. Jos tulen kipeäksi, ei onnistu leipominen eikä mikään. Allergiset vieraat ovat syöneet kaikki flunssalääkkeeni, joten täytyy varmaan soittaa työterveyshuoltoon ja toivoa Komeaa lääkäriä (nyt en esineellistä miestä vaan käytän koodinimeä).
Jyväskylässä kokoontui viikonloppuna puoluevaltuuskunta. Kuten aina, kokouksesta tuli entistä parempi mieli. Opin esimerkiksi, miten valtion ravintosuositukset tehdään. Vaaliohjelma on ihan kelvollinen, sitä voi ylpeästi jakaa ja esitellä. Ylpeyttä vihreät tarvitsevatkin. Tässä puolueessa jengi ruoskii itseään niin pahasti, että jopa minun mielestäni menee liian pitkälle.
Eilen puhuttiin Siilin kanssa sormuksista. Minä olen hukannut yhden. Onneksi vain tänne kotiin, joten se löytyy vielä. Se sormus on merkki ihmisestä, josta eroamista luulin mahdottomaksi. Ajattelin, että jos sellainen ero tulisi, en enää kykenisi mihinkään. Mutta niin se ero tuli, vaivihkaa. Eikä maailma kaatunut. Päinvastoin, luulen, että tämä on minulle hyväksi. Minun ei enää tarvitse esittää, etteivät ivalliset vitsit satu. Ne ihmiset, joiden kanssa nyt olen, eivät häpeä minua. Tai en tiedä, häpeävätkö. Ainakin niiden kanssa voi mennä paikkoihin. Minun ei enää tarvitse alistua. Toisaalta nauran nykyään harvoin samalla lailla kuin ennen.
Harva ero on niin lopullinen, ettei enää koskaan tavata. Satunnaiset tapaamiset, puhelut tai syntymäpäivälahjat eivät tarkoita, että ero lakkaisi olemasta voimassa. Jotkut erot voivat loppua, kun yhteys löytyy taas. Silloin tullaan taas läheisiksi. Minusta tuntuu, ettei tämä ero lopu. Eikä ehkä tarvitsekaan. Nauru löytyy kyllä taas.
Olen saanut voimaa myös tiettyjen mahdollisuuksien kartoittamisesta. Todennäköisesti jätän ne käyttämättä, mutta tuntuu hyvältä tietää, että olen hylännyt omasta tahdostani enkä jonkin muka-edellytyksen puutteesta.
Olen merkittävän valinnan edessä. Se ei pelota, mutta sen takia olen levoton ja jopa ahdistunut. Se on huolestuttavaa, koska näihin asioihin ei saisi suhtautua tunteellisesti. Mutta nyt järki ei anna yhtään selvempiä vastauksia.
Sain tänään itselleni runon, johon tutustuin reilu viikko sitten. Sitä ei kai saa paljon hehkuttaa, mutta minä todella pidän siitä runosta.
3.9.06
tärkeintä on kirjat
Kaikenlaisiin kyselyihin löytyy aina aikaa, vaikka muuten olisi muka huippukiireinen. Sini haastoi minut tällaisillä kysymyksillä:
1. Kirja joka muutti elämääni.
Sarah Bennett-Golemanin Tunteiden alkemiaa. On ehkä mahtipontista sanoa, että tämä kirja pelasti minut, mutta ainakin se tuli elämääni täsmälleen oikeaan aikaan. Sen jälkeen olen ollut pääosin onnellinen. Kirja on elämäntapaopas, mikä on vähän noloa. Nimensä mukaisesti kirja opettaa, kuinka lyijystä tehdään kultaa tunne-elämässä. Tunteiden alkemiaa sekoittaa hedelmällisellä tavalla buddhalaista ja modernia psykologiaa.
2. Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kerran.
Näitä on, kuten Sinilläkin, paljon. Saatana saapuu Moskovaan on sellainen, että olen tainnut tulla siitä riippuvaiseksi. Tällä hetkellä kertaan Kafkan tuotantoa.
3. Kirja jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle
Aleksander Solzenitzynin Ivan Denisovitsin päivä. Se kertoo nimensä mukaisesti yhden miehen yhdestä päivästä. Hän on keskitysleirillä jossain päin Neuvostoliittoa. Tarina etenee konstailemattomasti ja melko neutraalisti. Sitten lopussa Ivan miettii, että tämä on oikeastaan ollut aika hyvä päivä, koska mitään erityisen pahaa ei ole sattunut ja leipääkin sai tavallista enemmän. Luulen että sellaisesta asenteesta olisi apua, koska autiolla saarella pitäisi ajatella lähinnä käytännöllisiä asioita.
4. Kirja joka teki minusta hupakon.
Bridget Jonesin jälkeen oli sellainen olo, että voi flirttailla ihan kenen kanssa vaan ja sanoa ihan kuinka hölmöjä asioita vaan. Se oli todella vapauttava kirja.
5. Kirja joka sai minut puhkeamaan kyyneliin.
Itken kirjojen takia jatkuvasti. Mutta kerran yksi kirja aiheutti minulle sellaisen kohtauksen, että hävettää vieläkin ajatella. Sen nimi on Kuinka tiikeri kesytetään, kirjoittanut joku Rinpoche. Luin sitä ihan tyytyväisenä erään buddhalaisen opetuksen tauolla ja aloin yhtäkkiä itkeä niin vuolaasti, että kesti yli tunnin toipua. Hui.
6. Kirja jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi.
Tämä on vaikea... Toivoisin, että Teatteriguru kirjoittaisi ne kaksi kirjaa, joita se suunnittelee. Molempien suunnitelmat kuulostivat niin hienoilta, että haluaisin lukea ne saman tien. Tahtoisin myös, että Pomo kirjoittaisi kirjan vammaispolitiikasta.
7. Kirja josta toivon ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu.
Lukiossa oli pakko lukea Sieppari ruispellossa. Se oli minusta niin tylsä ja kamala, että toivoin, että sitä ei olisi olemassakaan. En tiedä, olenko yhä samaa mieltä, etenkään kun tiedän, että moni ihminen pitää siitä paljon. Mieluummin toivoisin, ettei ketään ikinä pakoteta lukemaan mitään kirjaa.
8. Kirja jota luen parhaillaan.
Yksi tenttikirja on kesken. Siinä puhutaan humanitaarisesta avusta sodassa. Sitten on kesken Kafkan Linna. Sitten tietenkin luen Minuuttinovelleja, koska Minuuttinovellit sopivat aikaan kuin aikaan ja paikkaan kuin paikkaan ja niistä saa aina ajatuksia. Ne ovat kätevää kirjallisuutta.
9. Kirja jonka olen aikonut lukea.
Vaikka mitä kirjoja. Se onkin elämästä lohdullista. Ainakin elämässä on ihania kirjoja, jos ei muuta.
10. Haasta viisi bloggaajaa.
Sini on varannut jo aika monta... Haastan Timon, Tuomaksen, Heikin ja Rosvo-Roopen. Oho, tuossa oli vasta neljä. Ehkä haastan myös Niken, niin se alkaa lukea kirjoja. Tarkoitus ei ole vittuilla, ei ollenkaan.
1. Kirja joka muutti elämääni.
Sarah Bennett-Golemanin Tunteiden alkemiaa. On ehkä mahtipontista sanoa, että tämä kirja pelasti minut, mutta ainakin se tuli elämääni täsmälleen oikeaan aikaan. Sen jälkeen olen ollut pääosin onnellinen. Kirja on elämäntapaopas, mikä on vähän noloa. Nimensä mukaisesti kirja opettaa, kuinka lyijystä tehdään kultaa tunne-elämässä. Tunteiden alkemiaa sekoittaa hedelmällisellä tavalla buddhalaista ja modernia psykologiaa.
2. Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kerran.
Näitä on, kuten Sinilläkin, paljon. Saatana saapuu Moskovaan on sellainen, että olen tainnut tulla siitä riippuvaiseksi. Tällä hetkellä kertaan Kafkan tuotantoa.
3. Kirja jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle
Aleksander Solzenitzynin Ivan Denisovitsin päivä. Se kertoo nimensä mukaisesti yhden miehen yhdestä päivästä. Hän on keskitysleirillä jossain päin Neuvostoliittoa. Tarina etenee konstailemattomasti ja melko neutraalisti. Sitten lopussa Ivan miettii, että tämä on oikeastaan ollut aika hyvä päivä, koska mitään erityisen pahaa ei ole sattunut ja leipääkin sai tavallista enemmän. Luulen että sellaisesta asenteesta olisi apua, koska autiolla saarella pitäisi ajatella lähinnä käytännöllisiä asioita.
4. Kirja joka teki minusta hupakon.
Bridget Jonesin jälkeen oli sellainen olo, että voi flirttailla ihan kenen kanssa vaan ja sanoa ihan kuinka hölmöjä asioita vaan. Se oli todella vapauttava kirja.
5. Kirja joka sai minut puhkeamaan kyyneliin.
Itken kirjojen takia jatkuvasti. Mutta kerran yksi kirja aiheutti minulle sellaisen kohtauksen, että hävettää vieläkin ajatella. Sen nimi on Kuinka tiikeri kesytetään, kirjoittanut joku Rinpoche. Luin sitä ihan tyytyväisenä erään buddhalaisen opetuksen tauolla ja aloin yhtäkkiä itkeä niin vuolaasti, että kesti yli tunnin toipua. Hui.
6. Kirja jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi.
Tämä on vaikea... Toivoisin, että Teatteriguru kirjoittaisi ne kaksi kirjaa, joita se suunnittelee. Molempien suunnitelmat kuulostivat niin hienoilta, että haluaisin lukea ne saman tien. Tahtoisin myös, että Pomo kirjoittaisi kirjan vammaispolitiikasta.
7. Kirja josta toivon ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu.
Lukiossa oli pakko lukea Sieppari ruispellossa. Se oli minusta niin tylsä ja kamala, että toivoin, että sitä ei olisi olemassakaan. En tiedä, olenko yhä samaa mieltä, etenkään kun tiedän, että moni ihminen pitää siitä paljon. Mieluummin toivoisin, ettei ketään ikinä pakoteta lukemaan mitään kirjaa.
8. Kirja jota luen parhaillaan.
Yksi tenttikirja on kesken. Siinä puhutaan humanitaarisesta avusta sodassa. Sitten on kesken Kafkan Linna. Sitten tietenkin luen Minuuttinovelleja, koska Minuuttinovellit sopivat aikaan kuin aikaan ja paikkaan kuin paikkaan ja niistä saa aina ajatuksia. Ne ovat kätevää kirjallisuutta.
9. Kirja jonka olen aikonut lukea.
Vaikka mitä kirjoja. Se onkin elämästä lohdullista. Ainakin elämässä on ihania kirjoja, jos ei muuta.
10. Haasta viisi bloggaajaa.
Sini on varannut jo aika monta... Haastan Timon, Tuomaksen, Heikin ja Rosvo-Roopen. Oho, tuossa oli vasta neljä. Ehkä haastan myös Niken, niin se alkaa lukea kirjoja. Tarkoitus ei ole vittuilla, ei ollenkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
