ei-mikään

Olen alkanut harrastaa lenkkejä. Yleensä käyn Sorsapuistossa, mutta tänään tein erilaisen lenkin. Ajattelin, että Sorsapuiston hiekka on sateen jäljiltä turhan pehmeää. Lenkkeily ei tarkoita oikeastaan sen kummempaa kuin kelaaminen jossain. Pääasiallinen tarkoitus on kuntoilla mahdollisimman tuskattomasti.

Lenkillä tulee mietittyä asioita. Tai oikeastaan en ajattele silloin mitään, annan vaan asioiden päässäni mennä ja tulla omaan tahtiinsa. Siihen ei tarvittaisi lenkkejä, koska kulutan aikaani ei-mihinkään usein, jopa hyvinkin sosiaalisissa tilanteissa. Äskeisellä lenkilläni mielessäni kävivät ainakin seuraavat aiheet: meditaatio, maahanmuuttopolitiikka, miksi minua nykyään itkettää niin usein, seuraelämä ja aktivismi.

Ei-mikään on vähän kuin unta, mutta sen viestit eivät tule alitajunnasta asti, vaan vähän lähempää. Se on mielen vapauttamista, avautumista omalle itselleen. Tänään se ei ollut kovin syvällistä, mutta joskus sen aikana tulee käytyä läpi vaikeitakin juttuja. Vaikka ei-mikään ei olekaan aktiivista ajattelemista, sen jälkeen kaikki on jotenkin selvempää. Esimerkiksi johdonmukaisten argumenttien esittäminen on helppoa ei-minkään jälkeen. Luulen, että se pyyhkii epäolennaisuudet mielestä niin, että jäljelle jää vain olennainen.

Minun pitäisi oppia kirjoittamaan loppuja. Olen surkea lopettamaan tekstejä tyylikkäästi.