31.5.06

sählä

Kotiin on ihanaa tulla. Kolme karvaista tyyppiä ja kaksi kotelokasta tyyppiä olivat iloisia paluustani ja minä niiden näkemisestä. Sen sijaan en ollut iloinen siitä, että olin mokannut puoluekokousasiakirjoja niin, että johtamani yhdistyksen tyypit eivät voineet äänestää. Mitä helvettiä mun päässäni on liikkunut, kun kirjoitin sen valtakirjan.

Paljon rumia sanoja.

27.5.06

ideologinen humala

Eilen netin kaytto ei maksanut mitaan, nyt se yhtakkia maksaa. Muutenkin monet asiat taalla riippuvat siita, kuka henkilokunnasta sattuu olemaan vuorossa.

Olen ideologisessa humalassa. Kahden paivan seminaarissa tapasin kaksikymmentakaksi rohkeaa vammaista naista, jotka tekevat nyt ja tulevaisuudessa hienoja asioita. He ovat loistavia esimerkkeja ihmisista, jotka ymmartavat, etta vammaisten asioita ei pida hoitaa ilman vammaisia ihmisia. Luulen, etta olen palatessani aika paljon rohkeampi kuin nyt.

Muutama lyhyt huomio
- Takalaiset miehet eivat osaa kantaa pyoratuolia, eivatka viitsi kuunnella ohjeita.
- Luulin, etta taalla ei kertakaikkiaan tehda toita viikonloppuna, mutta tanaan tieni suljettiin asvalttitoilla.
- Vegetariaatin ruoka onkin muuta kuin manteja.
- Sammakot kurnuttavat yllattavan kovaa. Onkohan joku niista prinssi?

Olen miettinyt aika paljon, miten puoluekokous mahtaa sujua. Vaikka kaipaan sinne ehka eniten maailmassa, taallakin on ihanaa.

25.5.06

skandeja ei saanut mukaan niinkuin salmiakkia

Eilen matkustin pelaten karkotusta ja potkuja ja mita lienee. Meilla ei ollut kutsuja, mutta kanssamme matkustavalla toisella ryhmalla oli. Yritin koko pitkan paivan miettia, minka puhelun tai sahkopostin olin ymmartanyt vaarin. Mutta onneksi Almatyn lentokentalla selvisi, etta kaikki oli hoidossa ihan niinkuin olin kasittanyt. Olin onnellinen myos siita, etta lentokoneessa paasi vessaan.

Almaty on melko lailla samanlainen kuin vuosi sitten. Kaupungilla on saasteita, ihmiset ovat ihania, hotelli loistaa ylellisyyttaan ja vegetariaatti (aitini kehitti taman uuden hienon ilmaisun asken) saa ruoaksi manteja, jotka ovat eraanlaisia pastanyytteja.

Tanaan kaytiin kiertoajelulla. Nahtiin paljon monumentteja ja puistoja. Takalaiset puhuvat presidentistaan paljon. En ole koskaan aiemmin kaynyt ortodoksikirkossa, mutta tanaan kavin. Haltioiduin melko taysin ikoneista, tuohuksista ja muusta rekvisiitasta. Kukaan ei seurueesta ei osannut sanoa, kuka on Kazakstanin suojelspyhimys. Se ei varmaan ole kovin julkinen tieto, koska tama on muslimimaa ja ortodoksikirkot ovat vahan valttamaton paha. Tatakin kirkkoa arvostetaan lahinna siksi, etta se oli ainoa puurakennus, joka sailyi suuresta maanjaristyksesta kauan sitten.

Kaytiin myos vuorilla. Siita tuli paha mieli, koska turistirysassa oli naytilla jalastaan penkkiin sidottu kotka. Olisipa ollut sakset, niin olisin leikannut narun saman tien irti. Muuten vuorila oli ihanaa ja kaunista, niinkuin vuorilla aina on. Niissa on jotain mystista, ilmeetonta voimaa. Ne kiehtovat tietylla tavalla jopa enemman kuin meri, mutta toisaalta meren vaihteleva kaytos pitaa aina jannityksessa.

Trenditietoinen saa korttinsa.

23.5.06

ei matkakuumetta, vaikka pitäisi

Olen lähdössä huomenna Kazakstaniin. Ei yhtään huvita, vaikka toisaalta tiedän, että tulossa on ihana reissu. Siellä on kivoja ihmisiä ja ennen kaikkea mielenkiintoisia keskusteluja. Vuoret ovat kauniit. Tämä on aika hassu tunne siihen nähden, ettei ole kauaa kun valitin matkakuumetta. Työmatka on silti ihan eri kuin lomamatka. En olisi ikinä järjestänyt lomamatkaa puoluekokouksen päälle!

En saa käydä YTHS:llä enää kauaa, mutta ei tarvitsekaan. Olisi tietty hauskaa käydä kertomassa onnellisuudestaan Sedälle, mutta ehkä sillä on oikeitakin töitä.

19.5.06

väsynyt ja onnellinen

Onnellisuus jatkuu. Eilen olin aika rikki, mutta se johtui vain armottomasta väsymyksestä. Tänään en tahdo saada mitään aikaan, koska olen yhä väsynyt. Kun on kivaa, unohtuu liian helposti, että ihminen ei selviä millään viiden tunnin yöunilla.

Välillä minut valtaa käsittämättömän suuri halu muuttaa Helsinkiin. Eilen oli sellainen hetki. Tuntui, että elämä olisi Helsingissä parempaa. Siellä on aina hauskaa seuraa, bileitä ja paljon tekemistä, kuten Kiasma tai teatterit. Oikeasti elämä on ainakin yhtä mukavaa täällä, joten en ole lähdössä mihinkään. Helsingissä pitää tietty voida käydä. Haaveilen niin läheisestä helsinkiläisestä ystävästä, että sille voisi jäädä yöksi suunnittelematta etukäteen. Yksi sellainen on, mutta sille en pääse. Ja tarkalleen ottaen se asuu Espoossa.

Eilen puhuttiin bussireissusta Varsovaan. Ajattelin tietenkin heti, etten minä voi sellaiselle matkalle lähteä, kun se on niin hankalaa. Mutta sitten keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei se voi olla mahdotonta. Tuollaisina hetkinä tajuan, kuinka tollosti olen oppinut ajattelemaan, että maailma on täynnä asioita, joita en voi tehdä. Suurin osa niistä asioista on äärimmäisen kivoja. Minun täytyy kasvattaa itseni uudestaan. On huipputyperää, jos moni ihan mahdollinen ihana asia jää kokematta keksittyjen rajoitteiden takia.

Muistan lapsuudesta aika monta sellaista tilannetta, jossa joku päätti kertoa minulle "elämän realiteeteista" eli siitä, etten pysty tekemään jotain asiaa. Tai sitten todettiin, että kyllähän sinä voit, mutta kukaan ei kertonut, miten. Minä en ole ollenkaan paha tapaus. Tunnen liian monta vammaista ihmistä joita on varoiteltu erilaisilla esteillä ja vaaroilla niin paljon, että he eivät uskalla tehdä yhtään mitään. On niitä tietenkin myös ei-vammaisissa. Sellainen ylitsevuotava varovaisuus on kyllä sääli.

14.5.06

så går en dag ifrån vårt liv och kommer aldrig åter

Minulla on taas hyvä olo. Voisi ehkä olla parempikin, mutta en viitsi ajatella sitä. Sain purettua pahimman mielen eilen ystävilleni. Odotan, että saan kohta porttikiellon irkkiin, koska en osaa olla aina valittamatta. Sitten täytyy varmaan alkaa soitella säälittäviä valituspuheluita kavereille. Varokaa vaan.

Olen saanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt hommia, jotka eivät huvita, mutta ovat pakollisia. Lisäksi kirjoitin kannaottoluonnoksen hallituksen vammaispoliittisesta selonteosta. Se on aina hauskaa. Aika paljon on vielä tekemistä. Aina on.

On huipputylsää, etten pääsekään Moskovaan. Enkä Amerikkaan. Teatterigurukaan ei ole järjestänyt minulle metsäreissua, jonka lupasi. Tammelassa ei tietty ole mitään vikaa, mutta olisi kivaa päästä muuallekin. Esimerkiksi Berliiniin tai Tukholmaan. Tai Ouluun. Ehkä Porvooseen.

Ostin Jonas Gardellin uuden kirjan Jenny. Se on jatkoa kahdelle muulle, joista toinen, Ett ufo gör entré, on yksi suosikkikirjoistani. Gardellin kirjoista tulee mieleen Teatterigurun näytelmät. Luvut ovat monologimaisia, yksinkertaisia ja koskettavia kuvauksia yksittäisistä tilanteista tai tunteista. En ole koskaan itkenyt kirjaa lukiessani yhtä paljon kuin Ufon takia. Koulukiusattuna ja ikuisesti ulkopuolisena olin varma, että se kertoi minusta. Se kertoo lasten julmuudesta, joka on totaalisen epäreilua ja säälimätöntä. Gardell lupasi kerran televisiossa, että tässä viimeisessä kirjassa Jennylle käy lopulta hyvin.

Taas itkettää, enkä ole vielä edes kirjan puolessa välissä. Jonas Gardell, miksi sinä teet Jennylle vielä tämänkin? Ihan kuin hänen elämänsä ei olisi kaikin puolin kammottavaa muutenkin. Tämän kaiken jälkeen ei voi odottaa, että hänelle voisi millään käydä hyvin. Sinä pilaat hänen elämänsä lopullisesti! Etkö edes sinä halua hänelle mitään hyvää?

Otsikko on Gardellin kirjan nimi. Aika hyvä mun mielestä.

12.5.06

pussailu loppui lyhyeen

Kaikki kesätoiveeni eivät toteudukaan, mutta minulla on ainakin vielä ihan toiveikas olo. Aina voi syödä jäätelöä ja lakua ja lukea kirjoja. En voi silti väittää, ettei harmittaisi hemmetisti.

8.5.06

uneliaana iltana

Eräiden tapahtumien jälkeen vihaan eräitä lehtiä niin paljon, että tekee mieli ryhtyä epätoivoisiin tekoihin. Mutta väkivalta on aina väärin. Mikä pahinta, niiden takia olisi vain joutunut lööppeihin.

Muuten kaikki on erinomaisesti. Viikonloppu ylitti kaikki odotukset. Vinon ilmapiiri on selvästi vapautunut, sillä nykyään saa halauksia ihan niin paljon kuin tarvitsee. Jos hyvin käy, suukkoja myös. Kaikkia vinolaisia voi kuvata sanalla ihana, ja vaikka on tylsää käyttää aina samaa sanaa, se on täsmällisyydessään täydellinen sana heille. Pienen viikonloppuisen otoksen perusteella näyttää siltä, että sama pätee muihinkin eurooppalaisiin vihreisiin.

En yleensä pidä kesästä ollenkaan. On liian valoisaa ja kuumaa ja ties mitä. Nytkin aivastuttaa koko ajan (miten aina unohdan onnellisesti olevani superallerginen koivulle?), mutta muuten en vaihtaisi tätä vuodenaikaa mihinkään. On jäätelöä, pehmeitä öitä ja vilkas Tammelan tori. Kesällä kämppäni on tukahduttavan kuuma ja juuri siksi saan oleskella puistoissa potematta huonoa omaatuntoa laiskottelusta. Haaveilen vielä Suomenlinnasta, lautapeleistä puistossa ja Särkänniemestä, mutta ilman niitäkin on ihanteellista.

3.5.06

oikeutta sinkuille

Haluan lähettää terveisiä sille ystävälle, joka suositteli kirjaa Tunteiden alkemiaa. Jos näette sitä, halatkaa puolestani. Pussatkaa myös. Kirja kannatti ehdottomasti lukea.

Olen tänään ihan rappiolla. En mennyt kuntosalille, järjestin huomiset velvollisuudet olemattomiksi ja olen syönyt kuin tankki. Menin väärään paikkaan, enkä siksi voinut osallistua Trevin kokoukseen. Minua naurattaa koko ajan. Onkohan joku kaatanut vesijohtoveteen jotain ylimääräistä? Tai appelsiinimehuun? Hih.

Keskustelin Telakan terassilla koulutuspolitiikasta, muun muassa asunnoista. Keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että opintotuki riittää elämiseen mainiosti, kunhan ei halua asua yksin. Tämä tarkoittaa joko kämppiksen hankkimista. Sellaisen voi löytää kaveripiiristään tai opiskelija-asuntosäätiön suosiollisella avustuksella. Usein uudelle paikkakunnalle muuttavalla henkilöllä on kontaktit aika vähissä, joten on tyydyttävä jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Jos perheellisille ehdottaisi muuttamista saman katon alle tuntemattomien kanssa, saisi ehkä hullun leiman. Puhuttaisiin perheen omasta tilasta. Sinkkua taas pidetään joustamattomana ja ehkä jopa potentiaalisena mielenterveyshäiriöisenä, jos hän haluaa asua yksin. Yksin elävää ei pidetä omana, autonomisena yksikkönään samalla tavalla kuin perhettä. Yksin elävien ajatellaan elävän jossain epänormaalissa välitilassa, joka kyllä loppuu sitten kun se oikea sattuu kohdalle. Sitä odotellessa voikin elää millaisissa olosuhteissa vaan, vähän kuin puolikasta elämää. Koko elämän saa sitten, kun elää jonkun toisen kanssa. Yllättävän usein huomaan itsekin ajattelevani noin.

1.5.06

myöhään

En ole aikoihin valvonut näin myöhään. Ja tämä on jo toinen päivä peräkkäin. Olenkohan minäkin joutumassa pahoille teille?

Vinon hallitus kokoontui lauantaina Tampereella. Olin surkea puheenjohtaja, sillä ajatukseni harhailivat missä sattui, enkä osannut luoda kantaa mihinkään. Jätin huomaamatta liian monta puheenvuoropyyntöä. Asiat saatiin kuitenkin päätettyä ja yksi iso moka paikattua suhteellisen tyylikkäästi. Jäin miettimään sisäistä tiedotusta. Miksi aina tuntuu siltä, että kaikki muut tietävät enemmän kuin minä, vaikka olisin missä asemassa?

Keskustelutilaisuus, jossa esiintyivät venäläinen ympäristöaktivisti Sergei Haritonov ja Kansanedustajani, meni käsittääkseni hyvin. Olin itse paikalla ehkä kolmanneksen tilaisuudesta, mutta olisin ollut pidempään, jos kopiointi ei olisi mennyt täydeksi sähläykseksi. Minulle jäi sellainen kuva, että venäläinen aktivismi on heikoissa kantimissa ja korruptio kukoistaa. Olin niin yllättynyt venäjän kielen ymmärryksestäni, etten tajunnut heti edes iloita siitä.

Viime yönä luonani oli kolme hippiä, illalla useampia. Kävimme pienellä porukalla ihanissa tupareissa ja YO-talolla (jota kohtaan minulla on vakavia aggressioita). Nukuin pitkästä aikaa miehen vieressä. Se tekee hyvää silloin tällöin, vaikka kysymys olisi sellaisesta nukkumisesta, jonka aikana kummallekaan ei tule edes mieleen koskettaa toista. Ennen nukahtamista Trenditietoinen kyseli kaikkea vammaisuudestani. Miksi ihmiset tulkitsevat vastaukseni tästä aiheesta aina loukkaantuneiksi?

Odottelin äsken taksia puolitoista tuntia veljeni asuintalon rappukäytävässä. Oli ihana ilta, sillä me emme ole nähneet toisiamme kunnolla joulun jälkeen. Tällä kertaa ei riidelty politiikasta eikä mistään, vaan syötiin ja pelattiin seurapelejä. Kotiin tultuani kello oli melkein yksi, mutta tiskasin vielä (tiedän, että kerrostalossa ei saisi laskea vettä yhdentoista jälkeen, paha tyttö). Ja sitten oli pakko kirjoittaa tänne. En oikein tiedä, miksi.

Haluaisin valvoa useammin myöhään. Pidän pimeydestä, vaikka eihän kaupungissa koskaan ole kunnolla pimeää. Mutta tällä hetkellä se ei käy. Työtehoni on öisin nollassa ja parhaimmillaan aikaisin aamulla. Yöllä on ne luovat hetket, jolloin ei saa mitään aikaan, hengailee vaan ja heittelee ajatuksia sinne tänne. Alkuyöstä tulevat aina itsesääli ja pelko, mutta jos valvoo vielä vähän, ei enää jaksa niitä. Tulee oivalluksia, rentoutuu näkemään olennaisen.

Olen paisunut kuin pulla, sillä syön käsittämättömiä määriä - etenkin herkkuja. Täytyy alkaa liikkua tai jotain.