En tajua, miten aiemmin tehtiin järjestötyötä. Miten kaikki toimi, kun ei ollut sähköpostilistoja, wikisivuja, oppimisympäristöjä ja pikaviestijärjestelmiä? Olen kuullut villejä huhuja, että ainakin Tampereella suurin osa valtuustoryhmistä toimii edelleen ilman sähköpostilistoja. Eihän kaikkein parhaat ideat koskaan tule mieleen kokouksessa, ja jos ei ole nettiä, ei voi kirjoittaa niitä saman tien kaikkien muiden tietoon. Sitten ne ehkä häviävät, eikä niitä koskaan muista uudelleen. En väitä, että internet korvaisi perinteiset kokoukset, mutta kyllä se helpottaa ainakin minun yhteiskunnallista toimintaani merkittävästi.
Tärkeää on tietenkin myös se, että netistä saa tietoa asioista. Minusta ei koskaan olisi tullut vegaania ilman nettiä. Eikä vegaanisuus ole ainoa asia, johon voi löytää tukea netistä. Olen oppinut netin kautta paljon itsestäni, kun olen tutustunut erilaisiin elämäntapoihin ja vaihtoehtoihin. Netti ei ole samalla tavalla normittava kuin televisio, jossa sisältöä on vähemmän. Netissä näkee ihan tavallisia ihmisiä, erilaisia elämäntarinoita ja niin edelleen. Voi myös keskittyä pelkkään asiatietoon, jos huvittaa.
Minulla on ystäviä ympäri Suomea. Ja Kazakstanissa tietysti myös. Niiden kanssa ei voisi keskustella ilman nettiä. Monien ihmisten on jopa helpompi puhua luottamuksellisesti netin kautta, ehkä minunkin. Olen niin kamalan ujo. Netissä on turvallista sanoa sellaistakin, mitä ei muuten ehkä pystyisi. Taas netti täydentää, ei missään tapauksessa korvaa tosielämän ihmissuhteita. Ihmisten kanssa on paljon helpompi jutella kasvotusten, jos tapaamisten välillä on vaihdettu kuulumisia myös netissä.
Vietän aika paljon aikaa internetissä. Olisi kai voinut käydä niin, etten enää kävisi missään, kun hengailisin vain netissä. Niin ei ole käynyt, vaan väitän eläväni kohtuullisen sosiaalista elämää. Netissä surffailu on nimenomaan kiihdyttänyt sitä. Saan koko ajan tietoa erilaisista tapahtumista ja mahdollisuuksista.
Olen lehtinarkomaani. Voin hyvin viettää päiväkausia lukemalla lehtiä. Ajankohtaiset asiat kiinnostavat. Netti on ajan tasalla pysymiseen ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Tietenkin täytyy vain tietää, mitä tekee. Ei pidä tyytyä pelkkien valtalehtien sivustoihin, kun vaihtoehtoinen näkökulma on ihan yhtä pienen vaivan päässä. Se on oivallinen väline tietoisuuden laajentamiseen.
21.11.06
18.11.06
neljältä
Seinäkello on pysähtynyt osoittamaan neljää. Saatan jättää sen niin, koska neljä ei ole mikä tahansa kellonaika.
Neljältä iltapäivällä loppuvat työt. Tai ainakin loppuivat siinä työelämässä, joka elää enää lähinnä demarien ja ay-liikkeen johtajien mielissä. Neljältä leimataan kellokortti ja suljetaan työpaikan ovi tyytyväisenä siitä, että päivä oli pulkassa. Neljän jälkeen ihminen on vapaa tekemään, mitä huvittaa. Kello neljä tarkoittaa vapautta. Silloin alkaa Elämä, oma aika. Vaikka minulla ei olekaan säännöllistä työaikaa, neljältä tulee vähän rennompi olo.
Menin viime yönä nukkumaan neljältä, mutta se oli harvinainen tilanne. Yleensä kello neljä yöllä tarkoittaa, että nukun autuaan tietämättömänä mistään. Jos silloin sattuu heräämään, mistään ei kuulu mitään. On pimeää, vaikka olisi kesä (paitsi jos on Rovaniemellä, mutta harvemmin olen). Koko maailma nukkuu. Neljältä yöllä on turvallista, verkkaista. Silloin ei tarvitse lähteä mihinkään, puhua kellekään, olla mitään. Korkeintaan voi odottaa, että uni tulee ja vaipua sen ihanallisuuteen.
Jos jätän pariston vaihtamatta, kello on neljä useammin kuin kaksi kertaa päivässä. Se ei ole ollenkaan vastenmielinen ajatus.
Neljältä iltapäivällä loppuvat työt. Tai ainakin loppuivat siinä työelämässä, joka elää enää lähinnä demarien ja ay-liikkeen johtajien mielissä. Neljältä leimataan kellokortti ja suljetaan työpaikan ovi tyytyväisenä siitä, että päivä oli pulkassa. Neljän jälkeen ihminen on vapaa tekemään, mitä huvittaa. Kello neljä tarkoittaa vapautta. Silloin alkaa Elämä, oma aika. Vaikka minulla ei olekaan säännöllistä työaikaa, neljältä tulee vähän rennompi olo.
Menin viime yönä nukkumaan neljältä, mutta se oli harvinainen tilanne. Yleensä kello neljä yöllä tarkoittaa, että nukun autuaan tietämättömänä mistään. Jos silloin sattuu heräämään, mistään ei kuulu mitään. On pimeää, vaikka olisi kesä (paitsi jos on Rovaniemellä, mutta harvemmin olen). Koko maailma nukkuu. Neljältä yöllä on turvallista, verkkaista. Silloin ei tarvitse lähteä mihinkään, puhua kellekään, olla mitään. Korkeintaan voi odottaa, että uni tulee ja vaipua sen ihanallisuuteen.
Jos jätän pariston vaihtamatta, kello on neljä useammin kuin kaksi kertaa päivässä. Se ei ole ollenkaan vastenmielinen ajatus.
13.11.06
viesti läävästä
Paitsi, että lumi estää minua liikkumasta, se tulee pyörien mukana sisälle ja tekee läävästäni vielä enemmän läävän. Sen jälkeen, kun kämppääni nimitettiin lääväksi, en ole uskaltanut kutsua ketään kylään, ja nyt vielä vähemmän. Se on tylsää, sillä minusta on kivaa, kun käy vieraita.
Enpä ole toisaalta paljon ollut kotona. Viime viikolla olin melkein joka päivä muissa kaupungeissa kuin omassani: Helsingissä, Turussa, taas Helsingissä, Jyväskylässä, vielä Helsingissä ja sitten Espoossa. Matkustin Jyväskylään pelkästään teatterin takia. Se on virkistävää, kun yleensä istun junassa vain päästäkseni kokouksiin. Tällaisiin reissuihin ei tosin usein ole varaa: yö hotellissa maksaa pirusti.
Tuntematon sotilas oli joka rahan arvoinen. Se ei ollut typerä nationalistinen sankaritarina, vaikka lavastukseen kuului kaksi valtavaa Suomen lippua. Mielenkiintoista oli, että ohjaaja eli Teatteriguru oli tulkinnut Tuntemattoman versioksi Seitsemästä veljeksestä. Yhtäkkiä se oli niin selkeää, että tuntui mahdottomalta, ettei sitä ole aiemmin tajunnut. Harmitti vaan hitosti, että jouduin istumaan todella paskalle paikalle salissa. Ison salin takimmaisessa rivissä on äärimmäisen vaikea kuulla ja keskittyä. Miksi pyörätuolipaikat ovat aina ihan edessä tai ihan takana?
Sitten näin Helsingissä Q-teatterin näytelmän Variatio delectat - Paha tahto. Se oli intensiivisintä, älykkäintä, ahdistavinta, pelottavinta ja nerokkainta teatteria, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Sen jälkeen oli niin paljon ajatuksia ja tunteita, että oli vaikea puhuakaan. Haluaisin nähdä sen uudestaan, etsiä ja löytää kaikki viestit. Jos joku tahtoo mukaan, saa tulla.
Pahan tahto kertoi sarjamurhaajasta ja sairaaloisesta mustasukkaisuudesta. Sarjamurhaaja tappoi tyttöjä ja mustasukkainen mies oman entisen vaimonsa. Motiivit jäivät hämäriksi (paitsi että mainittu sarjamurhaaja sai ilmeisesti orgasmeja tappamisesta), mutta selvää oli, että kumpikin kärsi valtavista tuskista koko ajan. Eikä sillä tuskalla mitenkään yritetty oikeuttaa kamalia tekoja. Se osoitti vain, ettei voittajia ole. Ja voiko sitä pahaa erottaa ihmisestä? Jotenkin haluaisin uskoa, että voi.
Enpä ole toisaalta paljon ollut kotona. Viime viikolla olin melkein joka päivä muissa kaupungeissa kuin omassani: Helsingissä, Turussa, taas Helsingissä, Jyväskylässä, vielä Helsingissä ja sitten Espoossa. Matkustin Jyväskylään pelkästään teatterin takia. Se on virkistävää, kun yleensä istun junassa vain päästäkseni kokouksiin. Tällaisiin reissuihin ei tosin usein ole varaa: yö hotellissa maksaa pirusti.
Tuntematon sotilas oli joka rahan arvoinen. Se ei ollut typerä nationalistinen sankaritarina, vaikka lavastukseen kuului kaksi valtavaa Suomen lippua. Mielenkiintoista oli, että ohjaaja eli Teatteriguru oli tulkinnut Tuntemattoman versioksi Seitsemästä veljeksestä. Yhtäkkiä se oli niin selkeää, että tuntui mahdottomalta, ettei sitä ole aiemmin tajunnut. Harmitti vaan hitosti, että jouduin istumaan todella paskalle paikalle salissa. Ison salin takimmaisessa rivissä on äärimmäisen vaikea kuulla ja keskittyä. Miksi pyörätuolipaikat ovat aina ihan edessä tai ihan takana?
Sitten näin Helsingissä Q-teatterin näytelmän Variatio delectat - Paha tahto. Se oli intensiivisintä, älykkäintä, ahdistavinta, pelottavinta ja nerokkainta teatteria, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Sen jälkeen oli niin paljon ajatuksia ja tunteita, että oli vaikea puhuakaan. Haluaisin nähdä sen uudestaan, etsiä ja löytää kaikki viestit. Jos joku tahtoo mukaan, saa tulla.
Pahan tahto kertoi sarjamurhaajasta ja sairaaloisesta mustasukkaisuudesta. Sarjamurhaaja tappoi tyttöjä ja mustasukkainen mies oman entisen vaimonsa. Motiivit jäivät hämäriksi (paitsi että mainittu sarjamurhaaja sai ilmeisesti orgasmeja tappamisesta), mutta selvää oli, että kumpikin kärsi valtavista tuskista koko ajan. Eikä sillä tuskalla mitenkään yritetty oikeuttaa kamalia tekoja. Se osoitti vain, ettei voittajia ole. Ja voiko sitä pahaa erottaa ihmisestä? Jotenkin haluaisin uskoa, että voi.
1.11.06
Pyry on perseestä
Pitäisi olla tosi riemuissaan, kun saa ikäänkuin ylimääräisen kotipäivän. Mutta ei, se ainoastaan masentaa. Inhottava lumi. Kylmyydessäkään ei olisi mitään vikaa, ja pimeys on kivaa, mutta lumen takia on peruttava tapaamisia, aiheutettava tulva aina kun on ollut hetken sisällä ja niin edelleen.
Odotin eilen, ensimmäisenä lumimyräkän päivänä, taksia yli kolme tuntia rautatieasemalla. Oli jo yö. Minulle sanottiin, että tilauksissa oli ruuhkaa, mutta silti aseman edessä taksijono lyheni varsin normaaliin malliin. Mietin, oliko vika siinä, etteivät taksikuskit tahtoneet ottaa vammaiskuljetusta vai etteivät ne halunneet ottaa tilauksia ollenkaan. Vammaiskuljetuksia on kuulemma dissattu viime aikoina, koska uusi systeemi ei toimi tai toimii hankalasti. Odotukseni ei päättynyt tilatun taksin tulemiseen, vaan taksin nappaamiseen tolpalta joidenkin tuntemattomien kaukajärveläisten kanssa. Maksoin sen itse, koska kaupungin säännöt kieltävät sellaisen menettelyn. Juna oli ollut Tampereella 22.30, minä olin kotona klo 1.50. Matka kodin ja aseman välillä on alle kilometri.
Tämä kokemus horjutti perusturvallisuuttani. Aiemmin olen aina saanut tilaamani taksin - vaikka sitten tunnin myöhässä. Nyt en saanut. Saanko enää koskaan? Ymmärrän tunnin myöhästymisen, koska sää oli hirveä. Mutta kolme tuntia. Ja senkään jälkeen ei edes lupausta kyydistä. Ahdistaa.
Odotin eilen, ensimmäisenä lumimyräkän päivänä, taksia yli kolme tuntia rautatieasemalla. Oli jo yö. Minulle sanottiin, että tilauksissa oli ruuhkaa, mutta silti aseman edessä taksijono lyheni varsin normaaliin malliin. Mietin, oliko vika siinä, etteivät taksikuskit tahtoneet ottaa vammaiskuljetusta vai etteivät ne halunneet ottaa tilauksia ollenkaan. Vammaiskuljetuksia on kuulemma dissattu viime aikoina, koska uusi systeemi ei toimi tai toimii hankalasti. Odotukseni ei päättynyt tilatun taksin tulemiseen, vaan taksin nappaamiseen tolpalta joidenkin tuntemattomien kaukajärveläisten kanssa. Maksoin sen itse, koska kaupungin säännöt kieltävät sellaisen menettelyn. Juna oli ollut Tampereella 22.30, minä olin kotona klo 1.50. Matka kodin ja aseman välillä on alle kilometri.
Tämä kokemus horjutti perusturvallisuuttani. Aiemmin olen aina saanut tilaamani taksin - vaikka sitten tunnin myöhässä. Nyt en saanut. Saanko enää koskaan? Ymmärrän tunnin myöhästymisen, koska sää oli hirveä. Mutta kolme tuntia. Ja senkään jälkeen ei edes lupausta kyydistä. Ahdistaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
