hänen mustavalkoisuutensa

Ensimmäinen Begemot oli 18-vuotissyntymäpäivälahjani. Se oli mustavalkoinen, viisas, suuri, mukavuutta rakastava kissa. Begemot oli saanut nimensä Mihail Bulgakovin mestarillisesta teoksesta Saatana saapuu Moskovaan, jota ei voi ylistää tarpeeksi. Venäjän sana begemot tarkoittaa virtahepoa ja yhdistetään myös muissa kielissä jollain tavalla Pimeyden ruhtinaaseen. Jos nimi on hieno, niin oli kissakin. Se asui vanhempieni luona, koska oli oppinut käymään ulkona. Begemot oli lievästi vammainen: se ei osannut naukua eikä pitää kieltään suussa (jälkimmäinen johtuu siitä, että sen leuka oli pysyvästi vinossa). Se oli vasta 8-vuotias, kun näin sen viimeksi. Sitten se katosi, jäi todennäköisesti auton alle. Suru on valtava, vaikka tapauksesta on jo muutama kuukausi.


Tänään elämääni saapui Begemot II. Sekin on mustavalkoinen, mutta toistaiseksi pienempi. Se on syntynyt lokakuun alussa. Jos uskoisin uudelleen syntymiseen, toivoisin, että tämä olisi edeltäjänsä uusi ruumis, mutta en usko. Kissanpennut ovat yleisesti ihania ja tämä tyyppi vaikuttaa oikein mukavalta erikseenkin. Tässä menee nyt pari päivää niin, että uusi kissa ja jo täällä asuneet kissat vaanivat toistensa jokaista liikettä, eivätkä käyttäydy yhtään normaalisti. Sitten outous unohtuu ja tulokas löytää paikkansa tässä perheessä. Onneksi minulla on parisänky, sillä muuten viereeni ei millään mahtuisi kolmea kissaa.

Mutta ahdistus saisi kyllä mennä kokonaan ohi.