1.3.06

kohtaaminen

Puolue asetti viikonloppuna itselleen vammaispoliittisia tavoitteita. Se tuotti minulle tyydytystä. Me teemme edes jotain, kun kaikki muut hokevat säästöjä, tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Niihin tavoitteisiin vammaiset harvemmin mahtuvat.

Eilen junaan tuli Riihimäellä sähkömopolla liikkuva nuori mies. Hän kertoi olevansa matkalla Lehtimäen opistoon, joka on erityisesti vammaisille ihmisille suunnattu kansanopisto. Mies ei ollut menossa sinne opiskelemaan, vaan pärjäämään. Hänen kotikuntansa on antanut kielteisen päätöksen hakemukseen, jolla hän anoi lisää työtunteja henkilökohtaiselle avustajalle. Entiset tunnit eivät riittäneet mihinkään, sillä avuntarve on lisääntynyt.

Mies kertoi tykkäävänsä liikkumisesta. Kodin lähellä on kuntosali, uimahalli ja ratsastustalli. Avustajan puute kuitenkin tarkoittaa sitä, että näitä palveluita ei miehelle ole. Hän ei voi käyttää niitä yksin.

Lehtimäellä on uimahalli, ratsastustalli ja kuntosali. Ja avustajia. Tämän riemun matkaseuralaiseni joutuu kuitenkin maksamaan itse, eikä se ilman Kelan hyvitystä ole mitenkään halpaa. Vielä pahempaa on, että ihminen joutuu muuttamaan satojen kilometrien päähän kauaksi elämästään vain siksi, että saisi välttämättömän avun.

Tuollaiset hetket tekevät aina surulliseksi. Kun ei voi tehdä mitään juuri nyt, juuri tälle ihmiselle.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

..tosin ei ole tavatonta, että ihminen joutuu muuttamaan työn perässä pitkiäkin matkoja turvatakseen toimeentulonsa..

miss abled kirjoitti...

Ei niin. Eikä sekään aina ole oikein. Mutta silloin ei sentään joudu maksamaan tuhansia euroja siitä, minkä takia muutti.