20.2.06

lapsista tiedetään vain etunimi

Ystävä sai hyvät arvostelut Tuntemattomasta sotilaasta. Hesari tosin nimitti esitystä Tuntevaksi sotilaaksi sillä perusteella, että henkilöt näyttivät oikeasti tuntevan jotain. Haluan nähdä sen mahdollisimman pian. Ei varmaan auta muu kuin nöyrästi pyytää vapaalippua, kun seuraavan kerran nähdään.

Kävin eilen tapaamassa Kummipoikaa, jonka takia aikoinaan liityin takaisin kirkkoon. Kummipoika ja hänen veljensä ovat hurmaavia ihmisiä. Jälkimmäisen puheesta ei vielä saa ihan täysin selvää, koska hän korvaa s:n itsepintaisesti k:lla ja muuta omaperäistä. Pitäisi käydä useammin, sillä välittömän ja ihailevan käytöksen aika on lopulta erittäin lyhyt.

Olen oppinut, että lapsista pitää puhua kunnioittavasti kuin ihmisistä ainakin. Ei siis voi vain puhua sen ja sen tyttärestä, vaan käyttää rehellisesti ihmisen nimeä. Mieluiten kokonaan. Tässä kohdassa sukunimilain vapaamielisyys on huono asia. Lapsen sukunimeä ei voi päätellä isän nimestä. Olen törmännyt tähän viime aikoina monta kertaa. Vika ei ehkä sittenkään ole laissa, vaan ihmisissä, jotka esittelevät vaunuissa nukkuvan tai tuijotttavan ihmisen pelkällä etunimellä. Minusta ei olisi yhtään liian muodollista esitellä meitä oikein kunnolla.

Ei kommentteja: