9.7.06

kesällä luetaan kirjoja

Näin kuuma ei saisi olla. Vaikka lämpö on jees, kuumuus menee yli. Mitään ei saa tehtyä, eikä puistossakaan ole oikein kivaa. On vaan liian kuuma.

Olen viime päivinä lukenut kaunokirjallisuutta. Ensin hieman Popovia, sitten Nerudaa ja Tsehovia. Eilen luin Jani Saxellin helsinkiläiseen opiskelijapolitiikan ja aktivismin maailmaan sijoittuvan teoksen Minä, Lotta ja Päivikki. Tänään taas olen lueskellut Platonovia, jota Teatteriguru suositteli.

Saxellin kirjasta jäi ahdistunut olo. Ei ihmekään, koska päähenkilö oli masentunut ja joi kuin tankki. Onneksi minun aktivismini ei ole kännissä heilumista ja määrätöntä parittelua sietämättömässä tuskassa. Eikä tämä ollut moralistinen kommentti, vaan riemua siitä, että elämässä menee vihdoin aika hyvin. Minun aktivismiani ei tosin hyvällä tahdollakaan voi verrata kirjassa kuvattuun. Kirjassa ollaan paljon aktiivisempia kuin minä ikinä saan aikaan.

Platonovin novelli Dzan - matkalla onneen ahdisti muista syistä. Siinä kaukaisen neuvostokansan muodostama joukko kulkee aavikoilla julman johtajansa ahneiden päämäärien nimissä. Aina aamulla johtaja kysyy, onko kukaan kuollut tai kadonnut ja merkitsee mainitut nimet iloisena vihkoonsa. Sitten johdon ottaa kirkasotsainen, intohimoinen neuvostojen kansan palvelija, joka hankkii nääntyvälle kansalle ruokaa ja jopa taloja. Hän tietää, kuinka pohjattoman antelias isänmaa on, koska on itse saanut siltä koulutuksen ja ylläpidon, vaikka oma köyhä äiti hylkäsi. Lopulta hän jättää kansan jatkamaan onnensa rakentamista omin eväin ja suuntaa uusiin seikkailuihin rakkaan aatteensa puolesta. Hän on aktivisti, mutta eri lailla kuin Saxellin järjestelmää kritisoivat hipit.

Myötätunnon ja yleismaailmallisen rakkauden aktivisti Dalai lama ei tulekaan Suomeen, niin kuin piti. Ei edes Eurooppaan, vaikka sovittu oli. Mutta se on tietenkin ymmärrettävää, koska Hänen Pyhyytensä on paiskinut liikaa töitä ja tarvitsee siksi lepoa. Kaikkein ahkerimmankin aktivistin täytyy levätä joskus.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sä oot ehkä aktiivisempi politiikassa ja Janin kirjan aktivistit muussa elämässä. (Näin ainakin muistelen; siitä on jo hetki, kun luin kirjan.