17.10.05

hajalla

Jos uskonnollinen kirja saa minut itkemään kerta toisensa jälkeen, mitä se tarkoittaa? Olen keksinyt kaksi selitystä, mutta en tiedä, kumman mukaan toimia.

Toisaalta se voi johtua siitä, että kirja on avannut minussa jotain olennaista. Että olen päässyt lähemmäs jotain suurta ja kokemus on niin voimakas, että itkettää. Silloin pitäisi jatkaa perehtymistä. Tiedän hyvin, että uskonnollinen herääminen tapahtuu juuri näin, ainakin joillekin. "Kun Jumala tulee, ei fysiikka kestä."

Toisaalta voi olla, että sisäinen oikeudentajuni tms. näkee luetun niin vääränä, että en voi kuin itkeä. Jos näin on, minun pitäisi pistää "hihhulikirjat kiinni", kuten tietojenkäsittelytieteilijä kehotti.

Tämä on oikeastaan pelottavaa. Pitäisi päättää oikein. Jos olen saanut kosketuksen johonkin elämää suurempaan, ei kannata lopettaa tähän. Mutta jos hajoan, koska kirja on paskaa, minun pitäisi viipymättä lopettaa sen ajatteleminenkin. Yhden polun seuraaminen vie auttamattomasti pois toiselta.

Mikään kristillinen kirja ei ole koskaan aiheuttanut minulle tunnekuohuja. Paitsi Raamattu kerran. Lähinnä olen raivonnut uskonnollisten kirjoitusten yhteiskunnallisille elementeille (mm. sitä, että Jeesus parantaa rampoja, eikä anna niille apuvälineitä). Miksi siis yhtäkkiä hajoan täysin yhdestä lauseesta, joka sinänsä ei ole kovin merkittävä? Ja miksi sama tapahtui uudelleen, kun olin lukenut koko kirjan?

Voimat eivät riitä. Minä en suostu tällaiseen hajoilemiseen. Ja toisaalta en voi olla miettimättä, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Tiedän käyväni läpi vaikeaa prosessia elämässäni, joten olen herkempi kuin tavallisesti. Tällaisessa epätoivossa olisi hirveän helppo kääntyä, tarttua tarjolla olevaan uskonnolliseen oppiin kuin oljenkorteen. Mutta itse uskonnollisuus olisi vähän niin ja näin, koska paniikissaan on unohtanut kysyä itseltään olennaisia kysymyksiä.

Miten uskonto muka helpottaisi minun elämääni? Toisiko se lopulta vain lisää ahdistusta? Minä en nimittäin olisi kovin hyvä harjoittaja. Olen sitäpaitsi aina ajatellut, että uskonnot ovat liian eksklusiivisia. Ei ole kohtuullista, että onnelliseksi voisi tulla vain, jos uskoisi jotain tiettyä auktoriteettia. Jo periaatteessa sellainen on väärin. Jos minä uskoisin johonkin, se ei saisi olla autoritääristä.

Matti Wuori on kuollut. Eläköön Matti!

1 kommentti:

Negrologi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.