19.6.06

ajatuksia sumuisista aivoista

Tämä on sadas kirjoitus täällä. Ihan vaan tiedoksi, jos jotain kiinnostaa.

Kuumuus rentouttaa kropan niin tehokkaasti, ettei yksinkertaisesti muista murehtia. Kohta mansikat ovat niin halpoja, että niitä voi syödä litrakaupalla. Ja herneet. Sitten ei muuta tarvitsekaan. Annoin itselleni luvan nukkua niin myöhään kuin nukuttaa myös arkipäivinä ja tehdä töitä myöhempään.

Vähän kuitenkin kaipaan viime kesää. Keskusteluja ja Scrabble'a puistossa, täydellistä irtautumista. Sveitsiä. Tiedän, ettei sitä voi saada takaisin, joten olen vähän haikeakin.

Kun on päättänyt ostaa jotain tiettyä, tuntuu maailmanlopulta, jos sellaista ei löydykään. Niinkuin tänään, kun olin päättänyt ostaa kesähameen, eikä sopivia ollutkaan. Hyvä etten alkanut itkeä, aikuinen ihminen. Miten on mahdollista, ettei muodin mukaista kesähametta saa mistään? Paitsi jos voi maksaa siitä melkein 50 euroa. Se ei käy, koska tuhlasin eilen kolme kymppiä Nalle Luppakorva -dvd:hen. Sellainen on pakko saada, koska Nalle Luppakorva on suurin idolini kautta aikojen.

Nalle Luppakorvassa kaikki ovat kilttejä toisilleen. Kukaan ei ole pahis. Jopa Pylleröön, joka on vähän hassu ja yksinkertainen, suhtaudutaan asiallisen kunnioittavasti. Voi kun maailma olisi oikeasti sellainen. Huokaus.

Ei kommentteja: