13.4.06

pienesti sankari

Vaikka päähän ja etenkin reisiin sattuu, mikään ei maistu miltään (paitsi tosi vahva salmiakki tai tee), enkä edes voi hengittää kunnolla flunssan takia, tunnen itseni vähän sankariksi. Jos selviää sellaisesta kivusta, jota eilen podin, täytyy selvitä aika monesta muustakin asioista.

Suosikkilääkärini määräsi minulle kolmea eri lääkettä ja siisti palovammoja. Olin kuvitellut, etteivät palovammani voi olla kovin vakavia ja siksi yllätyin suuresti, kun lääkäri puhui toisen asteen palovammoista. Minua itketti koko ajan. En tiedä, johtuuko se siitä, että pelkään lääkäreitä vai siitä, että puudutusaine toi reisiin niin ihanan tunnottomuuden. Se olisi mieluusti saanut kestää pidempään.

Lopetin herkkulakkoni, kahta päivää ennen suunnitelmia. Ajattelin, että kaiken tällaisen jälkeen on ihan tarpeeksi pääsiäinen, että voi syödä karkkia. Sitäpaitsi, kuten sanottu, vahva salmiakki on ainoa, mikä maistuu joltain.

Tällaisessa tilassa toivon, että minulla olisi laaja valikoima dvd-elokuvia. Oikeasti niitä on kaksi. Lisäksi minulla on Studio Julmahuvi -boksi, mutta siitä ei ole mitään iloa, koska se on saunassa kirjojeni kanssa odottamassa uutta kirjahyllyä, jota en tällä panostamisella saa ennen vuotta 2010. Aivoni eivät suostu mihinkään vaativaan, esimerkiksi pääsykokeisiin valmistautumiseen tai laaturomaanien lukemiseen. Niinpä olen tutustunut sudokuihin, ratkonut sanaristikoihin ja lukenut kavereiden blogeja. Voisitteko, pliis, päivittää niitä vähän useammin?! Vaikka kolmesti päivässä.

12.4.06

pahaa karmaa

Olen tänään flunssainen, joten minulta ei voi odottaa mitään. Aivot eivät toimi yhtään. Kysyin aikaa varatessani lääkärin nimeä kolmesti, mikä on aika hyvin siihen nähden, että lääkäri on tuttu, jopa ehdoton suosikkini kaikista Koskiklinikan lääkäreistä. Tämä flunssa on takuulla pahaa karmaa siitä, etten mennyt viikonloppuna tapaamaan buddhalaista tohtoria vaan Kuopioon.

Eikä tässä kyllin. Kaadoin päivällä syliini kiehuvaa vettä. Se tarkoittaa palovammoja molemmissa sisäreisissä. Ja ennen kaikkea valtavaa kipua. Näin on käynyt joskus aiemminkin (silloin oli flunssa myös, mikä on jokseenkin mielenkiintoista). Silloin kipu loppui viikossa ja jäljet paranivat vuodessa. Kai sitä näinkin voi viettää pääsiäisen, jäätä haarojen välissä. Todennäköisesti tämä on rangaistus siitä, että päätin tänä vuonna olla menemättä vanhemmilleni pääsiäisenä.

Olin eilen juhlissa, jotka olivat ihan hauskat. Presidentinlinna oli juuri sellainen kuin ajattelin. Kaikki julkkikset aina ihmettelevät sen pienuutta televisiokuvaan verrattuna. Pienihän se on, joo. Ihmettelen, miten sinne aina itsenäisyyspäivänä muka mahtuu kaksituhatta tyyppiä. Minä, joka olen humalaisiin tottumaton prinsessa, sain ehkä traumoja, kun tuntematon liikaa nauttinut täti halusi välttämättä painaa otsansa minun otsaani vasten ja kertoa, että olen tosi ihana. Yritin nykiä Poliittista guruani takinliepeestä, että se pelastaisi minut, mutta en ylettynyt. Junassa takanani istunut humalainen setä puhui minulle melkein koko matkan jotain muun muassa siitä, että haluaisi lapsia kanssani. Koska en tiedä yhtään, miten moiseen pitää suhtautua, esitin etten kuullut mitään ja keskityin kirjaani. Tunsin itseni tavattoman tylyksi, mutta ennen kaikkea avuttomaksi. En ehkä enää koskaan halua käyttää uutta iltapukuani, koska se näyttää olevan känniläismagneetti.

Olen miettinyt viime aikoina, miksi hyvinä aikoina on aina tajuttoman huolestunut siitä, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Saman logiikan mukaan huonoina aikoina pitäisi riemuita siitä, että kohta tapahtuu jotain ihanaa. Mutta jotenkin ajattelee, että pahat asiat kuuluvat elämään, mutta hyvät ovat jotain ihmeellistä ekstraa, joka otetaan pois heti, kun virhe on huomattu. Aika kummallinen ajatus.

YTHS tai jokin on auttanut. Minulla on nyt paljon enemmän hyviä päiviä. Ja mikä parasta, olen oivaltanut aika monia asioita.

3.4.06

aiheita ryhdistäytymiseen

Tänään on hyvä päivä. Olen ollut puuhakas ja reipas. Kävin kuntosalilla, kelasin pitkiä matkoja kaupungilla, yritin hakea uuden pankkikortin (mutta se tuleekin kotiin suoraan), kirjoitin ehdotuksen Trevin toimintakertomukseksi, informoin perutun seminaarin osallistujille peruuntumisesta ja ties mitä muuta. Olen luullut, että en osaa laittaa ruokaa, mutta ainakin linssikastikkeeni on tosi hyvää. Vihreistä linsseistä tulee parempaa, mutta punaisetkin käyvät.

Ruokailu ei silti ole mikään suuri nautinto. Poden syyllisyyttä ensinnäkin siitä, että syön nykyään enemmän kuin ennen. Eikä siinä kyllin. Minun pitäisi suosia huomattavasti enemmän lähiruokaa, luomua ja reilua kauppaa. Pitäisi valita ruoka-aineita vuodenajan mukaan niin, ettei aiheuta järkyttävää energiantuhlausta. Syön hemmetisti hedelmiä, jotka roudataan Suomeen lentokoneella jostain kaukaa. Kunnostautuminen ei edes olisi kovin vaikeaa.

Herkkupaastoni päättyy pääsiäisenä. Aion leipoa suklaakakun ja ostaa kaikenlaisia muita herkkuja. Olisi mukavaa, jos joku kiva olisi syömässä tätä kaikkea kanssani.

Kävin perjantaina Telakalla teatterissa. Esityksen nimi oli Tampere 1905. Valitettavasti näytelmä oli ahdettu liian täyteen, että siitä olisi lopulta jäänyt käteen oikein mitään. Olen tottunut Telakalla tietyn tyyppiseen tuotantoon, eikä siitä pois oppiminen käy ihan äkkiä.

Eduskuntavaalien ehdokasasettelu huolestuttaa minua. Kirjoitin kirjeen piiriyhdistyksille, että ottaisivat listoilleen vammaisia ehdokkaita. Ei tämä puolue voi väittää ajavansa vammaisasiaa kovin tosissaan, jos se jättää vammaiset vaaleissa pelkiksi kohteiksi. Vammaisten oman asiantuntemuksen arvostaminen ja hyödyntäminen on perinteisesti vihreän liikkeen kulmakiviä, mutta ilmeisesti eräät ovat unohtaneet sen täysin. Tästä voin toki syyttää itseänikin, kun en ole vetänyt Vaivaisia ollenkaan niin intensiivisesti kuin olisi ollut tarpeen. En ole järjestänyt yhtään kunnollista tapahtumaa, etenkään sellaista, joka näkyisi, vaikka nimenomaan niin pitäisi toimia. Täytyy ryhdistäytyä.

1.4.06

perhepoliittinen unelma

Kävin viime viikonloppuna Tukholmassa. Nykyään kaikki, mikä ei ole Tampereella, tuntuu hyvältä. Tammela on jotenkin maailman raskain, paitsi minun kotini, vaikka täälläkin kaikki muistuttaa tietyistä ihmisistä. Haaveilen siitä, että muutun puuhakkaaksi ja ryhdyn sisustamaan täällä ihan kunnolla. Ainakin makuuhuoneen seinille pitäisi naulata muutama pieni hylly buddhalaista patsasta ja muutamaa kristillistä symbolia varten. Mutta tällä hetkellä olen niin hajalla, etten voi pyytää sellaista apua yhtään keltään.

Yksi rukousnauha ja yksi krusifiksi puuttuvat. Minun täytyy olla tosi huonossa jamassa, jos olen päästänyt kaksi niin tärkeää esinettä hukkumaan.

Tukholmassa kehiteltiin ideaa merkittävästä perhepoliittisesta uudistuksesta. Mitä, jos lapsia voisivat adoptoida myös kaverukset? Maailmassa, jossa kestävä parisuhde on pelkkä porvarillinen harhaunelma, ei voi taata lapselle tasapainoista lapsuutta vaatimalla vanhempien keskinäistä avioliittoa. Sitäpaitsi sopimus se avioliittokin on. Miksei lapsen kasvattamisesta voisi sopia muunkinlaisessa suhteessa, vaikka ystävyydessä tai sisaruudessa? Tätä ideaa pitää tietty vielä kehitellä, mutta tämä raakaversiokin viehättää minua suuresti.

Toivottavasti Kauniisti hymyilevä ei vihaa minua. Sanoin keskiviikkona kamalia asioita, eikä se ole sen jälkeen ottanut yhteyttä. Ja minä en millään kehtaa, koska olen varma, että se on loukkaantunut. Kaikkein inhottavinta on, että minä tiedän, että tällaisia mokia tulee vielä monta ja monen eri ihmisen kanssa. Menee vielä tosi pitkään ennen kuin tilanteet eivät koskaan liu'u typerään avautumiseen.

22.3.06

kun ei enää voi tehdä mitään mutta on pakko olla työpaikalla

Minun ikäisteni keskuudessa suurin trendi tällä hetkellä on ero. Käyn itse läpi kolmea eroa, joissa kahdessa on kysymys lähisukulaisesta ja yhdessä läheisestä ystävästä. Yksi lähisukulainen ja läheinen ystävä ovat jo aika selvät, mutta toisen lähisukulaisen kanssa eroprosessi on vielä alussa. Ja minä tiedän, että tämä ero on vaikea ja raastava. Sekasotku vain pahenee, vaikka pitkällä tähtäimellä tämä on ainoa mahdollinen ratkaisu. Kunhan kestän sinne asti. Siitä en ole yhtään varma. Voi sitä itkun ja tuskan määrää, mikä lähiaikoina minua odottaa.

Sosiaalidemokraattinen nuorisojärjestö on esittänyt Suomeen suljettuja listavaaleja. Se tarkoittaisi, että kansalaiset äänestäisivät puolueita, jotka olisivat etukäteen sopineet, missä järjestyksessä heidän ehdokkaitaan otetaan eduskuntaan. Paikat jaettaisiin puolueiden äänisaaliiden mukaan. Kuvittelevatko Demarinuoret oikeasti, että tällä systeemillä yksikään nuori tyyppi pääsisi eduskuntaan? Heidän oma puolueensa ei ole koskaan kovin innokkaasti liputtanut nuorien ehdokkaiden puolesta, mikä tekee tästä ehdotuksesta jotenkin liikuttavan. Voi sitä kähminnän ja epädemokraattisuuden määrää mitä se toteutuessaan toisi.

Löysin tänään itselleni yhden uuden sankarin. Hän on suomenruotsalaisen vasemmistolehden päätoimittaja. On aina virkistävää tavata avoimesti aatteellinen, kriittinen ja kantaa ottava ihminen. Haluaisin joskus olla yhtä rohkea.