En ole itkenyt tänään yhtään, kuten pelkäsin. Se ei vielä tarkoita, että asiat olisivat hyvin. En ole saanut tehtyä mitään järkevää, vaikka olisi tavallaan ylimääräistä aikaa. On paljon asioita, joita en voi tehdä ilman pyörätuolia, vaikka haluaisinkin. Esimerkiksi hetken halusin leipoa sämpylöitä, mutta se ei onnistu, jos ei ylety millään uuniin. Olen aina pitänyt konttaamista maailman parhaana liikkumismuotona, se on ollut tänään ainoa vaihtoehto. En voi valittaa: se tuntuu ihanalta. Harmi vaan, että tämä asunto (kuten asunnot yleensä) on suunniteltu käytettäväksi lattiatasoa ylempänä.
Luin eilen Italo Calvinon kirjan Ritari, jota ei ollut olemassa. Calvino ei ole koskaan kuulunut ehdottomiin suosikkeihini, mutta pidän hänen teksteistään kyllä. Edellä mainitussa kirjassa on loppupuolella suorastaan nerokas luku. Siinä mies yrittää tulla Graalin pyhän veljeskunnan jäseneksi noudattamalla heidän sääntöjään. Meininki alkaa arveluttaa. Lopulta hänen silmänsä avautuvat, kun veljeskunta listii kylällisen köyhiä ihmisiä perusteenaan vain "Graalin tahto". Luku on hieno kuvaus ihanteiden romahtamisesta ja siitä, mihin kollektiivinen ajattelu (tai no, ajattelemattomuus) voi pahimmillaan johtaa. Nyt voisi sanoa, että mieleeni tulivat viimeaikaiset tapahtumat, mutta enpä sanokaan. Aina on ollut höyrypäisyyttä, fundamentalismia ja kahakoita.
Luin myös vähän matkaa Jevgeni Popovin Mestari Kaaosta. Siitä en tajunnut vielä paljon mitään, mutta nautin kirjan tyylistä. Ne harvat kohdat, jotka avautuivat, olivat nerokasta piikittelyä neuvostojärjestelmästä. Ja sen jälkeisestäkin kyllä. Tuota kirjaa ei valitettavasti voi paljon kuvailla, se täytyy kokea itse.
Minä tahdon jonkun ystävistäni tänne. Nyt heti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti