Tulin siihen tulokseen, että minulla on ihan surkeita ystäviä. Kukaan ei tarjonnut seuraansa, vaikka tiesi, että riudun yltiöavuttomana yksin kotona. Tämä koskee siis niitä, jotka tiesivät. Muut saavat anteeksi sen, etteivät tulleet kysyneeksi.
Eksyin pitkästä aikaa CMX:n kysymyspalstalle. Kaikessa turhuudessaan se on äärimmäisen hauska. Nauroin kippurassa. Pitkästä aikaa.
skip to main |
skip to sidebar
Kirjoittaminen on puhumista tulematta keskeytetyksi.
kirjoittaja
Tosi jees
ajattelin aiemmin
-
►
2007
(13)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
▼
2006
(76)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (6)
- ▼ helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2005
(49)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (17)
6 kommenttia:
Oivoi. Toivottavasti olet saanut seuraa jo. Mä olen kyllä tiennyt, että riudut, mutta olin tänään siellä missä säkin olisit ollut jos olisit voinut enkä tullut. Kaipasimme sinua kyllä. Vallankin kun saimme osaksemme dissausta (kerron joskus kun tavataan).
Kiitos, rakas. On tietty hyvä, että joku ottaa paskan niskaan, vaikka mä en pääse paikalle. Mä kaipasin teitä myös. Suuresti
Minä ainakin keräsin siitä dissauksesta propseja meille. Se tuntui samaan aikaan myös hienolta. Puhutaan siitä lisää kun tavataan.
Musta asioita pitäis eittämättä siirtää enemmän lattiatasoon. Itse olen liian kaukana viihdyttämään sua, vaikka olisin tiennyt. Jaan kuitenkin itkemisen, yksinäisyyden, ahdistuksen ja saamattomuuden tunteen. Tunteellinen siili pyysi lumeen peuhaamaan ja lettukesteille, mutta lähdin kuitenkin kirjastoon. Olis pakko opiskella, mut ei vaan pysty/kykene/osaa. En osaa edes rauhottua tai rentoutua "vapaaviikonloppuna". Nykyään en enää itke vain silloin kun olen yksin, vaan olen kunnostautunut siinä esim. viime viikolla luennoilla. Et siis ole yksin.
Mikä meitä oikein vaivaa? Ollaan kaikki ihan sekaisin! Ehkä me ei tarvitakaan poliittista nuorisojärjestöä, vaan terapiaryhmä.
Olemme kyllästyneet leikkimään puolueetonta ;)
Olisko maailma muka parempi paikka, jos meitä ei enää ahdistais?
Voi myös esittää kysymyksen mikä on sen järjestön rooli tässä kaikessa. (Vaikka ei saiskaan...) Tuottaako se tätä ahdistusta, vai kokoaako yhteen samanlaisia? Kai sen kautta pyrimme tekemään maailmasta (jossa mun käsittääkseni on kaikki vika, ei yksilöissä) paremman paikan. Toivon kuitenkin, että siitä järjestöstä ei tuu meidän terapiaryhmä ;)
Vika on ilman muuta aina yhteiskunnassa! Muuten tästä ei tule yhtään mitään. Sillä jos vika olisi meissä, kaikki olisi liian toivotonta. Jos vika olisi meissä, tuskin ilmiö olisi näin laaja. Tuskin kaikki sattumalta olisi tässä jamassa.
Ilman ViNOa mä olisin paaaaaljon pahemmassa jamassa. Ja ilman puoluetta. Vihreys on lääkettä.
Lähetä kommentti