sekavahkoja mietteitä buddhalaisuudesta

Palasin reissultani toissayönä. Vasta sähköpostitulvaani läpikäydessä olen tajunnut, kuinka paljon vastuuta olen ottanut. Tavallisesti eri velvollisuudet hoituvat enemmän tai vähemmän kätevästi lomittain, eikä runsautta oikeastaan edes huomaa. Ja nyt pitäisi olla ajatuksia parin ViNOn työryhmän syksyn toiminnasta, Trevin päämääristä ja periaatteista ja kaikenlaisesta muusta. Miksi kaikkien sähköpostilistojen pitkiin aikoihin mielenkiintoisimmat keskustelut on käyty juuri silloin, kun minä olen ollut poissa, enkä ole päässyt kommentoimaan?

Dalai Lama puhui kahdeksan päiväänsä, minä kuulin niistä kuusi. Opetukset oli selvästi tarkoitettu minua perehtyneemmälle yleisölle, mutta paikalla kannatti olla pelkästään tunnelman takia. Ihmiset olivat niin innokkaita, täynnä luottamusta ja hyvää tahtoa, että tunsin itseni tunnepummiksi imiessäni sitä kaikkea itseeni. Erityisen onnelliseksi tulin näyttelyssä, jossa esiteltiin pyhäinjäännöksiä (jostain pyhästä ihmisestä on ruumiin polton jälkeen jäänyt helmiä ja niin edelleen) - en niinkään jäännösten kuin matkakumppanini innon takia.

Opetukset järjestettiin vastarakennetussa jäähallissa, jonne kerääntyi monta tuhatta ihmistä. Kun Hänen Pyhyytensä ensi vuonna tulee käymään Suomessa, en usko, että väkimäärä yltää edes tuhanteen. Ihmisiä oli ympäri maailmaa, lähinnä Euroopasta kuitenkin. On aika uskomatonta, että tunnelma oli tapahtuman massaluonteesta huolimatta jotenkin samanlainen kuin jossain parinkymmenen ihmisen luennolla. Ihmiset näyttivät kokevan kuuluvansa jossain määrin yhteen. Kielimuuritkaan eivät olleet niin valtavia kuin olin kuvitellut, mutta toivoin silti, että osaisin puhua saksaa edes vähän paremmin.

Uskonnolliset menot ovat minun mielestäni melkein poikkeuksetta kauniita (luulen, että jostain eläinten tai ihmisten uhraamisesta en suuremmin nauttisi). Initaatio, joka on rankasti yksinkertaistetusti dharman harjoittamiseen valtuuttava rituaali, jäi siis aika ymmärrettävästi mieleeni. Tietenkään se ei toiminut ihan kuten olisi pitänyt, koska Hänen Pyhyydellään ei ollut mitään mahdollisuutta kiertää initoimassa jokaista osallistujaa, mutta hengen saattoi kyllä aistia salin takaosastakin. Vaikka en oikeastaan edes tajunnut, mitä initaatio ihmisille tarkoitti, kellot, rukoukset ja Dalain myötätuntoinen ääni koskettivat yllättävän syvältä.

Tuliko minusta nyt sitten buddhalainen? No ei. Ja tämä vastaus on pitkän pohdinnan tulos. Buddhalaisessa filosofiassa on paljon hyvää, huippuna yleismaailmallinen myötätunto. Tulin jopa siihen tulokseen, että jos ei voi rakastaa kaikkia maailman olentoja, ei oikeastaan rakasta ketään. Eikä se tietenkään tarkoita, että haluaisi harrastaa seksiä kaikkien niiden kanssa. Rakkaus on sitä, että toivoo hyvää toiselle ja on valmis antamaan jotain itsestään. Tässä voisi kirjoittaa tuhat sivua siitä, mitä rakkaus kulloinkin on ja käsitellä mahdollisesti ilmeneviä ristiriitoja, mutta jätetään se myöhempään. Joka tapauksessa siitä, että toivoo kaikille hyvää, ei varmaan ole elämässä mitään haittaa. Mutta en usko, että itseään voi pakottaa tulemaan uskoon. Jos ei tule, ei vaan tule.

Pitäisi matkustaa enemmän.