On hemmetin epäaikuismainen olo. Ei kukaan järkevä ihminen vietä koko päivää pyjamassa kieriskellen ahdistuksessa ja itseinhossa. Mutta sellaista minun elämäni on. Onneksi olen sentään omassa kodissani, enkä vanhempieni luona. Siellä ahdistus purkautui tylyytenä, joka ei parantanut minun oloani ja toisaalta pilasi yleisen tunnelman.
Iloa on kuitenkin pilkahtanut. Tällä kertaa riemua on tuonut suomen kieli. Olen lukenut kaunokirjallisuutta, aiemmin mainitsemani Tyttökerhon lisäksi olen aloittanut Tarun Sormusten herrasta. Sitä ennen luin tietenkin Hobitin. Aina välillä olen lukenut Pentti Saarikosken runoja (huomasin muuten, että se kirja pitäisi varmaan palauttaa isälleni, koska se on ollut minulla lainassa jo viisi vuotta). Kaiken kruunaa paras joululahjani: Teatterigurun itsekirjoittamat lauluntekstit, joita on kahdeksan.
Olen maistellut lauseita, käännellyt ja väännellyt niitä mielessäni, humaltunut niiden soinnista. En tarvitsisi edes tarinaa tai ajatusta, kunhan on hyvin muotoiltuja lauseita, kappaleita, lukuja. Tietenkin uudet ja ihmeelliset ajatukset ovat plussaa. Olen nyt hellinyt itseäni niin valvavalla kieliannoksella, etten valitettavasti voi antaa teille yhtään esimerkkiä. Niitä on kirjat ja lappuset täynnä, katsokaa itse. Eläköön kaikki taitavat sanankäyttäjät!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti