Jussi Vähämäen ja Jakke Holvaksen Odotustila oli inspiroiva lukukokemus, vähän kuin Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia, joka tosin keskittyi enemmän psykologiaan. Vähämäen ja Holvaksen pääviesti on, että ihmisen elämä on muuttunut odottamiseksi. Odotetaan parempia mahdollisuuksia, työsuhteen vakituistamista... Vaikka työlle on uhrattava kaikki mahdollinen, siltä ei voi odottaa mitään - tyydytystä, kiitosta, palkkakehitystä, arvostusta...
Filosofit ottavat tietenkin kantaa yliopistopolitiikkaan, kuten siellä työskenteleviltä voi odottaa. He muistuttavat, ettei tiedon tarkoitus ole olla käytettävää, vaan totta, ja sikäli on menty pahasti harhaan. Jos yliopistoon palkataan ihmisiä enää johtamis- ja sosiaalisten kykyjen perusteella, totuuden etsiminen saattaa jäädä varjoon. Yliopistot muuttuvat hyvää vauhtia tehtaiksi, jotka eivät luo keskustelua, vaan reagoivat siihen. Tieteen tekemisen pohja rapautuu sillä tavalla nopeasti. Luin jostain, että nykyään suurin osa tutkijoista opettaa, vaikkei läheskään kaikilla tieteentekijöillä olisi siihen kykyä, saati halua. Ihan kuin tutkimus jotenkin riippuisi opettamisesta. Tai toisin päin. Joku saattaa olla oikein hyvä opettaja, vaikkei tutkisi mitään. Sitten itketään opetuksen surkeata tasoa.
Vähämäki ja Holvas moittivat Siltalaa siitä, että hän kannustaa toivoon, sillä toivo ei johda toimintaan, kapinaan. Mutta kuka viitsii kapinoida, jos toivoa paremmasta ei ole? Tilanne saa pahentua vielä aika paljon nykyisestä ennen kuin ollaan siinä tilanteessa, ettei kapinointi voisi jossain mielessä pahentaa tilannetta. Jo sitä ennen on ihan hyvä toimia.
Kevennyksenä olen lukenut unkarilaisen István Örkényn Minuuttinovelleja. Voin suositella lämpimästi. Niitä voi lukea nopeasti, mutta niihin voi myös perehtyä pitkästi, kerroksia löytyy.
Päätin sittenkin asettua ehdolle ViNOn varapuheenjohtajaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti