Simo Vehmas esittää kirjassaan Vammaisuus ajatusmalleja vammaisuudesta. Olin erityisen mielissäni laajasta selektiivisen abortin pohdinnasta. Vehmas vertasi vammaisuuden oletusta abortin syynä sukupuoleen. Täällä paheksutaan intialaisia tyttösikiöiden murhaamisesta, mutta hyväksytään abortti vammaisuuden perusteella joskus jopa syvästi inhimillisenä tekona. Minulle, joka meinasin joutua roskiin, tämä oivallus oli jotenkin vapauttava. Ja vammaisaktivistina tutun oloinen. Ei tämä niin kummallista ole, ellei siitä tehdä kummallista.
Vehmas moittii yhteiskuntaa ihan aiheellisesti siitä, että vammaisuudesta puhutaan aina karmeimpien mahdollisten esimerkkien kautta. Meidän ei anneta määritellä vammaisuutta itse, vaan sen tekee edelleen joku muu - lääkärit, Kela, sosiaalitoimisto. Ongelma on erityisen suuri kehitysvammaisilla, joita pidetään kutakuinkin eläiminä. Mutta kenellä oikeastaan on oikeus elää täysivaltaisesti tässä maailmassa? Mitä iloa on jaosta meihin ja heihin? Miksi vammaisuus tekisi ihmisestä yhtään huonomman? Vehmas on oikeassa korostaessaan, ettei vammaisen elämä välttämättä ole vammaisuuden takia yhtään huonompaa kuin kenen tahansa. Esimerkiksi epämusikaalisilla ihmisillä on varmaan ihan kiva elämä, vaikka musikaaliset ihmiset eivät voisi kuvitella elämää ilman musikaalisuuttaan elämisen arvoiseksi. Niin, että juoskaa vaan. Minä konttaan ja nautin siitä.
Ainoa pettymys kirjassa oli historiaa ja uskontoa käsittelevä osuus. Kyllä vammaisasiat tulivat ajankohtaisiksi jo ennen teollistumista, eikä agraariyhteiskunta todellakaan tarjonnut turvaa vammaisille ihmisille. Vehmas esittää agraariyhteiskunnan lempeänä yhteisönä, jossa riitti kyllä tekemistä niillekin, joiden panos ei ollut sataprosenttinen, mutta jättää mainitsematta esimerkiksi huutokaupat, joissa vammaiset sijoitettiin niihin taloihin, jotka vaativat vähiten korvausta. Näyttää siltä, että Vehmas on perehtynyt enemmän kehitys- kuin esimerkiksi liikuntavammaisten tilanteeseen. Tässä painotuksessa ei välttämättä ole mitään väärää, koska kehitysvammaiset ovat monin tavoin sorretumpia kuin muut.
Suosittelen kirjaa ehdottomasti. Lisäksi kannattaa lukea Kalle Könkkölän elämänkerta Huoneekseni tuli maailma.
Haluaisin tutkia, miten eri uskonnot suhtautuvat vammaisuuteen. Kristinuskosta ja Tiibetin buddhalaisuudesta tiedänkin jo vähän.
21.11.05
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti