nuoria ja aikuisia

Kävi kummallisesti. Minut valittiin edariin. 21 ääntä, eikä niistä mikään ole minun. Tiedän kaksi tai kolme, jotka äänestivät minua. En voi olla muuta kuin otettu. Tässä vaiheessa en vielä osaa sanoa, mitä kaikkea saan aikaan, mutta jotain täytyy tehdä. YO-talon esteettömyys on konkreettinen tavoite numero yksi, ideologisia tavoitteita on aika paljon enemmän. Opiskelijapolitiikka on ihan uusi alue minulle ja tavallaan odotan tutustumista siihen. Toisaalta puheet siitä, kuinka kamalan tiukkaa SYLin liittokokouksessa on, ahdistavat jo nyt. Onneksi menen vain varaedustajaksi.

Huvitti myös hakea ViNOn varapuheenjohtajaksi. Missään ei ole niin innostavaa tehdä töitä. Koko jengi on motivoitunutta ja fiksua, ja sen kanssa on kivaa lähteä baariin puhumaan lisää työrupeaman jälkeen. Mutta sitten muistin viime vuoden, jolloin meinasin palaa loppuun ViNOn hallituksen jäsenyyden takia. Innolla on kääntöpuolensa. Tuntuu koko ajan, että pitäisi tehdä enemmän ja paremmin. Mikään ei riitä. Minä en taitaisi jaksaa sellaista, kun on muutakin. Sitäpaitsi uskon, että kaksi vähemmän innostavaa, mutta ihan kivaa järjestöä tarvitsevat minua enemmän. ViNOssa voi toimia muutenkin.

Jos yliopisto on yhtään kuin ViNO, tutustun siihen mielelläni. Hyviä tyyppejä, korkealentoisia ajatuksia ja antautumista päämäärille... Nuorten kanssa on ihanaa toimia, koska suurin osa jengistä uskoo vielä siihen, että maailmaa voi oikeasti parantaa. "Aikuisten" järjestöt ovat paljon maltillisempia, mutta toisaalta niissä kaikkea ei tarvitse tehdä samana vuonna. Radikaaleina pysyvät vain harvat, ja heidän mielipiteensä aletaan jättää huomiotta, koska he eivät ymmärrä, millainen maailma on ja mitä siinä toimiminen vaatii.

Teatteriohjaaja puhui viime viikolla toivosta. En enää muista, puhuiko hän siitä, että kokee työnsä merkitykseksi toivon ylläpitämisen, mutta minusta se on keskeistä hänen näytelmissään. Olen saanut niistä toivoa ja voimaa enemmän kuin osaan kuvaillakaan. Enimmäkseen niiden ansiosta olen tajunnut, että vaihtoehtoja on, ja vielä ihan todellisia. ViNOssa tämä on hallitseva ajatus. Missä vaiheessa tulevaisuuden näkemyksekkäästä lupauksesta tulee rutinoitunut status quo -henkilö.

Olen hankkinut CMX:n uuden levyn. Vaikka ärsyttää tykätä samasta kuin kaikki muutkin, pidän siitä ihan älyttömästi.