vaalit tulee!

Olin tänään jakamassa vaalimainoksia Keskustorilla. Yksinäinen tempaukseni kesti tunnin, mutta tuntui ikuisuudelta, koska olin lahjakkaasti unohtanut villapaidan kotiin. Demareiden reipas, keski-ikäinen vaalikoppimies ihastui idealismiini, joka kuulemma kyllä häviää vuosien myötä. Hän sanoi, että voisi samaa ehdokasta kuin minä, jos tällä olisi todellinen mahdollisuus päästä läpi. Jos kaikki ajattelevat noin, kukaan muu kuin Muumimamma ei ikinä pääse läpi.

Juttelin muutaman miellyttävän tapauksen lisäksi vähemmän miellyttävän kansalaisen kanssa. Hän oli nuori tyttö, joka aikoi äänestää Pankinjohtajaa. Tytön mielestä pakolaiset ovat aiheuttaneet kaiken sen, mistä hän ei Suomessa pidä. Sanoin, että pakolaisia pitää ottaa Suomeen lisää ja heille pitää saada töitä. "Mutta kun ei niistä ole mihinkään", tyttö sanoi. Jessus.

Olin iloinen, että niin moni nuori tyyppi kieltäytyi mainoksesta, koska oli jo äänestänyt numeroa viisi.

Keskustelu Teatterintutkijan kanssa aiheutti huonon omantunnon ja sen, että kävin hakemassa Attilasta tenttikirjoja. Saatan jopa opiskella tämän lukukauden aikana.

Vaalilautakunnan arvovaltaisena puheenjohtajana tein tänään erinäisiä puheluita. Toiseksi viimeinen olisi jäänyt viimeiseksi, ellei sen aikana olisi käynyt ilmi, että äänestyspaikalla on invavessa, mutta se on kerrosta alempana kuin itse äänestys. Tämä siitäkin huolimatta, että tilan esteettömyyttä tiedusteltiin huolellisesti ennen kuin minut sijoitettiin juuri tuonne. No, kun kaikki ei tule mieleen niin ei tule. Ihan kuin ei olisi muutenkin huono päivä.

elämä on ihan Kafkaa

Ystäväni Pingismestari sai töitä yliopistosta. Hänelle osoitettiin työhuone, jonne ei päässyt pyörätuolilla. Toisin sanoen hän ei päässyt tekemään töitään, selvitystä vammaisten ihmisoikeustilanteesta. Seurasi pitkä sarja puheluita, kirjeitä, sähköposteja ja tapaamisia. Työnantajan asenteessa oli koko näiden neuvottelujen ajan toivomisen varaa. Parin kuukauden päästä työn alkamisesta rakennukseen tuli porrashissi, joten Pingismestari pääsee nyt töihinsä. Sitä ennen asia oli ainakin kahdessa lehdessä ja tietenkin vammaismaailman polttava puheenaihe.

Oikeustieteen opiskelijana Pingismestari tiesi oikeutensa ja päätti vaatia niiden toteutumista. Ihan oikein minun mielestäni. Niinpä hän vaati työpaikaltaan korvausta pestinsä menetetyistä viikoista. Vaatimus ei ollut kohtuuton, vaan siinä pyydettiin yliopistoa myöntämään virheensä ja maksamaan kohtuullinen summa Pingismestarille aiheutuneista ongelmista.

Jo ennen vaatimuksensa esittämistä Pingismestari oli alkanut saada epämiellyttäviä yhteydenottoja yliopiston johtoportaalta ja hallinnolta. Asetelma on kääntynyt niin, että häntä kohdellaan syyllisenä. Ystävääni syytetään asian suurentelemisesta, jopa toisten syrjinnästä. Luit oikein: syrjinnästä. Pingismestari on kuulemma työtilaansa pääsyä vaatimalla viivyttänyt muita kunnostustoimia ja näin haitannut muiden (ei-vammaisten) opiskelijoiden ja työntekijöiden elämää. Lisäksi hän on toiminut epäluottamusta herättävästi ja kiusallisesti tuomalla asian julkisuuteen. Häntä on uhkailtu ja syytelty muutenkin.

Tämä voisi olla Kafkan novelli, mutta ei ole.

suuren häpeän pienet hetket

Sain vapaalipun Telakalla vierailleeseen esitykseen Tommi. Se teki tämän päivän aikataulun ärsyttävän tiukaksi, mutta kyllä kannatti. Olen alkanut taas istuskella Telakalla, syödä ja tavata ystäviä. Tuntuu kuin olisin palannut omalle maallani. Näytelmän oli käsikirjoittanut Radiopuhelimet-yhtye, joka myös parilla ihmisellä vahvistettuna esitti sen. Se kertoi miehestä, jota häpeä seurasi koko hänen elämänsä. Varmaan siinä elämässä oli muutakin, mutta näytelmään oli koottu nimenomaan häpeän hetket. Tommi sai käytöshäiriöstään diagnoosin, joka ei herättänyt luottamusta tulevaisuuteen.

Tommissa oli hyvin vähän kohtauksia aikuisiältä. Totta. Lapsuuden juttujahan tässä eletään kerta toisensa jälkeen. Se on epäreilua, sillä lapsena ei tiedä vielä mitään, ei kukaan. Pahimmatkin koulukiusaajat saattavat olla aikuisena ihan järkeviä tyyppejä. Toisten käytös ei tunnu niin selittämättömältä. Aikuisuutta vältellään ihan syyttä. Miksei aikuinenkin voisi tehdä hauskoja asioita? Minä uskallan tehdä niitä vasta nyt.

Totta on sekin, että häpeä on pieniä hetkiä. Ne jäävät junnaamaan aivoihin, toistavat itseään, painavat itsetuntoa ja harmittavat. Ne kasvavat valtavan kokoisiksi, vaikka kaikki muut unohtaisivat ne saman tien.

Tommissa kuolema oli tumma hahmo ovenraossa. Häntä ei voinut tunnistaa. Mutta niin hän vaan tuli. Ja toi vaaleanpunaisen dinosauruksen ja kumisen norsun. Vai oliko se toisinpäin? Kuolemalla voisi spekuloida loputtomiin. Tai siihen asti, kunnes kuolee. Kaikenlaiset oletukset siitä ovat mielenkiintoisia. Ja tämä erityisesti. Sillä sen mukaan kuolemaa ei tarvitse sittenkään ottaa niin kovin vakavasti.

Ennen esitystä luin Voimasta Aki Kaurismäen haastattelua. Olin hänen kanssaan eri mieltä kansallisvaltioiden tarpeellisuudesta, mutta samaa mieltä Sinikka Mönkäreestä ja siitä, että hyväosaisten kuvaaminen ei ole mielenkiintoista. En ehtinyt haastattelussa edes puoleen väliin, mutta tämä jälkimmäinen lausunto vilahteli mielessäni koko Tommin ajan. Sekin olisi ollut hemmetin tylsä, jos päähenkilö olisi ollut kultalusikka suussa syntynyt menestyjä, jonka suurin häpeä olisi liittynyt farkkujen merkkiin. Täytyy lukea haastattelu loppuun.

Toivon, että Franz Kafka ilmestyisi uniini, että voisin keskustella hänen kanssaan. Elävistä taiteilijaneroista tärkeimmän kanssa olenkin jo puhunut. Minä rakastan Franz Kafkaa.

Kaipaan syliä. Koko ajan ja paljon.

ihquu

Ymmärrän nyt niitä ihmisiä, jotka tekevät pelottavia asioita, kuten ottavat lävistyksiä. En muista, koska olisin ollut yhtä paskat housussa kuin toissapäivänä odottaessani korun pujottamista alahuuleeni. En muista sitäkään, koska olisi ollut yhtä hyvä olo kuin toimenpiteen jälkeen. Olen kaksi päivää haltioissani ihaillut sitä, kantanut huolta sen puhtaudesta ja opetellut juomaan ja puhumaan sen kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä elää hurjahko teini-ikä!

Rakas Vino vie juuri niin käsittämättömän paljon aikaa kuin olin kuvitellut. Minulla on paljon ideioita opiskelijavaltuuskuntaa varten. Vinon hallitus on tänä vuonna täynnä älykkäitä ja aikaansaavia ihmisiä, joten sen kanssa on takuulla ilo tehdä töitä. "Sä olet aina ihan fiiliksissä, kun olet menossa Vinoon", Vihreäsilmäinen sanoi tänään junassa. Eikä tuon paremmin voisi kuvata tunteitani tätä järjestöä kohtaan. Hitto, että olen ihan pian liian vanha tähän. Voikohan mistään muusta innostua näin paljon?

Lueskelin vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Yleensä luen vain numeron viikossa, enkä ole koskaan tajunnut, että SK vihaa vihreitä. Jokaisessa lukemassani numerossa arvosteltiin tai ivattiin meidän kansanedustajiamme tai puoluettamme. Tämä on kovin sääli, sillä minä pidän Suomen Kuvalehdestä. Siinä on oikein hyviä juttuja. Ja Jukka Ukkola. Vihervihan lisäksi kävi ilmi ainakin, että amerikkalaisilla lapsilla on enemmän aivotoimintaa nukkuessaan kuin telkkaria katsoessaan. Jos minulla olisi lapsia, näyttäisin niille varmasti liikaa videoita ja telkkaria, kun tahtoisin ne itsekkäästi pois jaloista. Minä olisin kamala äiti! Onneksi on lapsentekolakko.

Mielenterveyteni ei näköjään enää kestä syvällisiä keskusteluja tärkeistä asioista. Se on valtava sääli.

ihanat sanat, lauseet, kappaleet ja luvut

On hemmetin epäaikuismainen olo. Ei kukaan järkevä ihminen vietä koko päivää pyjamassa kieriskellen ahdistuksessa ja itseinhossa. Mutta sellaista minun elämäni on. Onneksi olen sentään omassa kodissani, enkä vanhempieni luona. Siellä ahdistus purkautui tylyytenä, joka ei parantanut minun oloani ja toisaalta pilasi yleisen tunnelman.

Iloa on kuitenkin pilkahtanut. Tällä kertaa riemua on tuonut suomen kieli. Olen lukenut kaunokirjallisuutta, aiemmin mainitsemani Tyttökerhon lisäksi olen aloittanut Tarun Sormusten herrasta. Sitä ennen luin tietenkin Hobitin. Aina välillä olen lukenut Pentti Saarikosken runoja (huomasin muuten, että se kirja pitäisi varmaan palauttaa isälleni, koska se on ollut minulla lainassa jo viisi vuotta). Kaiken kruunaa paras joululahjani: Teatterigurun itsekirjoittamat lauluntekstit, joita on kahdeksan.

Olen maistellut lauseita, käännellyt ja väännellyt niitä mielessäni, humaltunut niiden soinnista. En tarvitsisi edes tarinaa tai ajatusta, kunhan on hyvin muotoiltuja lauseita, kappaleita, lukuja. Tietenkin uudet ja ihmeelliset ajatukset ovat plussaa. Olen nyt hellinyt itseäni niin valvavalla kieliannoksella, etten valitettavasti voi antaa teille yhtään esimerkkiä. Niitä on kirjat ja lappuset täynnä, katsokaa itse. Eläköön kaikki taitavat sanankäyttäjät!