väsynyt ja onnellinen

Onnellisuus jatkuu. Eilen olin aika rikki, mutta se johtui vain armottomasta väsymyksestä. Tänään en tahdo saada mitään aikaan, koska olen yhä väsynyt. Kun on kivaa, unohtuu liian helposti, että ihminen ei selviä millään viiden tunnin yöunilla.

Välillä minut valtaa käsittämättömän suuri halu muuttaa Helsinkiin. Eilen oli sellainen hetki. Tuntui, että elämä olisi Helsingissä parempaa. Siellä on aina hauskaa seuraa, bileitä ja paljon tekemistä, kuten Kiasma tai teatterit. Oikeasti elämä on ainakin yhtä mukavaa täällä, joten en ole lähdössä mihinkään. Helsingissä pitää tietty voida käydä. Haaveilen niin läheisestä helsinkiläisestä ystävästä, että sille voisi jäädä yöksi suunnittelematta etukäteen. Yksi sellainen on, mutta sille en pääse. Ja tarkalleen ottaen se asuu Espoossa.

Eilen puhuttiin bussireissusta Varsovaan. Ajattelin tietenkin heti, etten minä voi sellaiselle matkalle lähteä, kun se on niin hankalaa. Mutta sitten keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei se voi olla mahdotonta. Tuollaisina hetkinä tajuan, kuinka tollosti olen oppinut ajattelemaan, että maailma on täynnä asioita, joita en voi tehdä. Suurin osa niistä asioista on äärimmäisen kivoja. Minun täytyy kasvattaa itseni uudestaan. On huipputyperää, jos moni ihan mahdollinen ihana asia jää kokematta keksittyjen rajoitteiden takia.

Muistan lapsuudesta aika monta sellaista tilannetta, jossa joku päätti kertoa minulle "elämän realiteeteista" eli siitä, etten pysty tekemään jotain asiaa. Tai sitten todettiin, että kyllähän sinä voit, mutta kukaan ei kertonut, miten. Minä en ole ollenkaan paha tapaus. Tunnen liian monta vammaista ihmistä joita on varoiteltu erilaisilla esteillä ja vaaroilla niin paljon, että he eivät uskalla tehdä yhtään mitään. On niitä tietenkin myös ei-vammaisissa. Sellainen ylitsevuotava varovaisuus on kyllä sääli.