oikeutta sinkuille

Haluan lähettää terveisiä sille ystävälle, joka suositteli kirjaa Tunteiden alkemiaa. Jos näette sitä, halatkaa puolestani. Pussatkaa myös. Kirja kannatti ehdottomasti lukea.

Olen tänään ihan rappiolla. En mennyt kuntosalille, järjestin huomiset velvollisuudet olemattomiksi ja olen syönyt kuin tankki. Menin väärään paikkaan, enkä siksi voinut osallistua Trevin kokoukseen. Minua naurattaa koko ajan. Onkohan joku kaatanut vesijohtoveteen jotain ylimääräistä? Tai appelsiinimehuun? Hih.

Keskustelin Telakan terassilla koulutuspolitiikasta, muun muassa asunnoista. Keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että opintotuki riittää elämiseen mainiosti, kunhan ei halua asua yksin. Tämä tarkoittaa joko kämppiksen hankkimista. Sellaisen voi löytää kaveripiiristään tai opiskelija-asuntosäätiön suosiollisella avustuksella. Usein uudelle paikkakunnalle muuttavalla henkilöllä on kontaktit aika vähissä, joten on tyydyttävä jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Jos perheellisille ehdottaisi muuttamista saman katon alle tuntemattomien kanssa, saisi ehkä hullun leiman. Puhuttaisiin perheen omasta tilasta. Sinkkua taas pidetään joustamattomana ja ehkä jopa potentiaalisena mielenterveyshäiriöisenä, jos hän haluaa asua yksin. Yksin elävää ei pidetä omana, autonomisena yksikkönään samalla tavalla kuin perhettä. Yksin elävien ajatellaan elävän jossain epänormaalissa välitilassa, joka kyllä loppuu sitten kun se oikea sattuu kohdalle. Sitä odotellessa voikin elää millaisissa olosuhteissa vaan, vähän kuin puolikasta elämää. Koko elämän saa sitten, kun elää jonkun toisen kanssa. Yllättävän usein huomaan itsekin ajattelevani noin.