Minulla on taas hyvä olo. Voisi ehkä olla parempikin, mutta en viitsi ajatella sitä. Sain purettua pahimman mielen eilen ystävilleni. Odotan, että saan kohta porttikiellon irkkiin, koska en osaa olla aina valittamatta. Sitten täytyy varmaan alkaa soitella säälittäviä valituspuheluita kavereille. Varokaa vaan.
Olen saanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt hommia, jotka eivät huvita, mutta ovat pakollisia. Lisäksi kirjoitin kannaottoluonnoksen hallituksen vammaispoliittisesta selonteosta. Se on aina hauskaa. Aika paljon on vielä tekemistä. Aina on.
On huipputylsää, etten pääsekään Moskovaan. Enkä Amerikkaan. Teatterigurukaan ei ole järjestänyt minulle metsäreissua, jonka lupasi. Tammelassa ei tietty ole mitään vikaa, mutta olisi kivaa päästä muuallekin. Esimerkiksi Berliiniin tai Tukholmaan. Tai Ouluun. Ehkä Porvooseen.
Ostin Jonas Gardellin uuden kirjan Jenny. Se on jatkoa kahdelle muulle, joista toinen, Ett ufo gör entré, on yksi suosikkikirjoistani. Gardellin kirjoista tulee mieleen Teatterigurun näytelmät. Luvut ovat monologimaisia, yksinkertaisia ja koskettavia kuvauksia yksittäisistä tilanteista tai tunteista. En ole koskaan itkenyt kirjaa lukiessani yhtä paljon kuin Ufon takia. Koulukiusattuna ja ikuisesti ulkopuolisena olin varma, että se kertoi minusta. Se kertoo lasten julmuudesta, joka on totaalisen epäreilua ja säälimätöntä. Gardell lupasi kerran televisiossa, että tässä viimeisessä kirjassa Jennylle käy lopulta hyvin.
Taas itkettää, enkä ole vielä edes kirjan puolessa välissä. Jonas Gardell, miksi sinä teet Jennylle vielä tämänkin? Ihan kuin hänen elämänsä ei olisi kaikin puolin kammottavaa muutenkin. Tämän kaiken jälkeen ei voi odottaa, että hänelle voisi millään käydä hyvin. Sinä pilaat hänen elämänsä lopullisesti! Etkö edes sinä halua hänelle mitään hyvää?
Otsikko on Gardellin kirjan nimi. Aika hyvä mun mielestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti