turvallista mutta epävarmaa

Reidet ovat parantuneet aika hyvin. Eivät ne vieläkään ole kauniit, mutta eivät kipeätkään. Vähän kutittaa enää. Uskaltaisinkohan kohta mennä jo saunaan?

Kävin eilen kierrätyskeskuksessa sen sijaan, että olisin mennyt kokoukseen. Piti ostaa kirjahylly, johon minulla ei ole rahaa. En ostanut vielä. Kierrätyskeskuksen hinnat ovat nykyään ihan eri luokkaa kuin silloin kun asuin vielä lähiössä. Silloin ostin isoja asioita alle kolmellakympillä, mutta nyt kaikki maksaa vähintään viisikymppiä. Tietenkin kierrätettyjä huonekaluja pitää suosia jo ekologisista ja emotionaalisista syistä, mutta harmittaa silti.

Sisäministeriö lähestyi satunnaisesti valittua kansalaista eli minua kyselyllä, jossa kartoitettiin turvallisuudentunnettani. Kaipasin viivoja, joille saa muotoilla tunteensa vapaasti, mutta minun oli tyytyminen ruutuihin ja rukseihin. Mietin hetken, pitäisikö protestoida, kun kysyttiin, tunnenko oloni turvalliseksi kulkiessani jalkaisin, mutta sitten päätin suhtautua tyynen huvittuneesti kielen rikkauteen.

Tunnen oloni kaupungilla erittäin turvalliseksi, nyt kun mietin. Minua pelottaa äärimmäisen harvoin, eikä koskaan kovin vakavasti. Viikonloppuna Porissa oli sen verran hurja meininki, että halusin saaton hotellille, mutta silloinkin tiesin, että olisin yksinkin säilynyt ehjänä ja koskemattomana. Nykyään en pelkää edes Helsingissä yöllä, vaikka ennen pelkäsin. Asiat ovat siis siltä osin aika hyvin.

Sen sijaan eduskuntavaalit huolestuttavat. Tukiryhmääni ei ole ilmoittautunut äitini lisäksi ketään. Vaalipäällikkökään ei nyt sitten suostukaan muuttamaan Tampereelle, mikä aiheuttaa aikamoisia ongelmia. Jostain syystä aina vaaleista puhuttaessa kaikki käyttäytyvät ihan kuin minä en olisi ehdokas ollenkaan. Minuun ei luoteta. Pitäisikö sittenkin jättää lähtemättä ehdolle?

Ilahduin suuresti, kun sain vapaalipun Telakan teatteriin. Nyt, kun Telakan terassi on taas auki, lyhyen aikavälin vapaa-ajansuuunnitelmani ovat melko selkeät.