perhepoliittinen unelma

Kävin viime viikonloppuna Tukholmassa. Nykyään kaikki, mikä ei ole Tampereella, tuntuu hyvältä. Tammela on jotenkin maailman raskain, paitsi minun kotini, vaikka täälläkin kaikki muistuttaa tietyistä ihmisistä. Haaveilen siitä, että muutun puuhakkaaksi ja ryhdyn sisustamaan täällä ihan kunnolla. Ainakin makuuhuoneen seinille pitäisi naulata muutama pieni hylly buddhalaista patsasta ja muutamaa kristillistä symbolia varten. Mutta tällä hetkellä olen niin hajalla, etten voi pyytää sellaista apua yhtään keltään.

Yksi rukousnauha ja yksi krusifiksi puuttuvat. Minun täytyy olla tosi huonossa jamassa, jos olen päästänyt kaksi niin tärkeää esinettä hukkumaan.

Tukholmassa kehiteltiin ideaa merkittävästä perhepoliittisesta uudistuksesta. Mitä, jos lapsia voisivat adoptoida myös kaverukset? Maailmassa, jossa kestävä parisuhde on pelkkä porvarillinen harhaunelma, ei voi taata lapselle tasapainoista lapsuutta vaatimalla vanhempien keskinäistä avioliittoa. Sitäpaitsi sopimus se avioliittokin on. Miksei lapsen kasvattamisesta voisi sopia muunkinlaisessa suhteessa, vaikka ystävyydessä tai sisaruudessa? Tätä ideaa pitää tietty vielä kehitellä, mutta tämä raakaversiokin viehättää minua suuresti.

Toivottavasti Kauniisti hymyilevä ei vihaa minua. Sanoin keskiviikkona kamalia asioita, eikä se ole sen jälkeen ottanut yhteyttä. Ja minä en millään kehtaa, koska olen varma, että se on loukkaantunut. Kaikkein inhottavinta on, että minä tiedän, että tällaisia mokia tulee vielä monta ja monen eri ihmisen kanssa. Menee vielä tosi pitkään ennen kuin tilanteet eivät koskaan liu'u typerään avautumiseen.