Ei ole mikään ihme, että samaistun voimakkaasti Bridget Jonesiin. Elämäni on sähläystä sähläyksen perään. Esimerkiksi tänään oli aika toteuttaa pitkään elänyt unelma suklaakakusta. Se meni näin:
1. Kaivoin reseptin netistä.
2. Murskasin Mariannet ja sulatin rasvan.
3. Sekoitin rasvan ja sokerin.
4. Lisäsin muita aineita.
5. Maistoin taikinaa. Havaitsin, että sokeriksi luulemani aine olikin suolaa.
6. Sulatin rasvan ja murskasin Mariannet.
7. Minulla ei ollut sokeria lainkaan, joten vakuutin itselleni, että Mariannet ja vaniliinisokeria tuovat tarpeeksi makeutta. Sekoitin aineet keskenään. Taikinasta tuli kuivahkoa, mutta päätin yrittää.
8. Paistoin taikinan ja aloin sulattaa suklaata päällysteeksi.
9. Otin kypsän pohjan uunista. Yritin kumota sen lautaselle, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin siisti.
10. Kuorrutin kakun tummalla suklaalla. Kakku oli edelleen ruma.
11. Pursotin päälle paljon soijakermavaahtoa (siinä on vain 11 prosenttia rasvaa) ja asettelin tummia suklaanappeja. Sydämenmuotoinen kakku ei näytä sydämeltä ensinkään.
Tämän rankan epäonnistumisen takia pitäisi varmaan tuntea itsensä surkeaksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään oikeutta elää. Mutta hei, tämähän on oikeastaan hemmetin huvittavaa. Sitäpaitsi kakkua on tulossa syömään Kirjastontäti, joka on maailman ihanin ystävä. Tuskin se hermostuu, vaikka kakku on ruma.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ei mua ainaskaan kiinnosta, miltä kakku näyttää tärkeintä on etse ees näyttää hyvältä. Vähän niinku mun suhteetkin: vitut mua kiinnostaa sen toisen mielipiteet ja aatteet, kunhan se on hyvännäkönen ja tiukka perse ;)
No ainakin algoritmisi päättyi, joten se oli oikeellinen, vaikkei nopein mahdollinen tai tulokseltaan optimaalinen :-)
Ihanaa kun on homokavereita ja nörttikavereita, joiden kommentit on ihan kummallisia. Mä en tunne itseäni enää yhtään oudoksi.
Lähetä kommentti