eksynyt, väsynyt ja sekaisin.

On ollut ihana viikko. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että sen sulatteluun ehkä menee vielä hetki.

Lähdin äsken kesken ViNOn jäsenjärjestötapaamisesta. Se ei todennäköisesti ollut yhtään fiksua, eikä edes kivaa, mutta jostain syystä minulla on kamala olo. Oksettaa. Aivastuttaa myös, kun on koivuaika. Voi olla, että olen yksinkertaisesti liian väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Syntisen kuuma ja pitkä suihku auttoi niin paljon, että uskon pystyväni kirjoittamaan yhden linjapuheen. Ehkä. Uusi vartalovoide pitää kyllä heittää menemään. Siitä tuli jotain ihottuman kaltaista. Sääli, sillä se tuoksuu älyttömän hyvältä.

Minua pelottaa, mitä tapahtuu, kun olen kohta liian vanha ViNOn toimintaan. Nautin selvästi enemmän valtakunnallisesta kuin paikallisesta toiminnasta. Tämä puolue ei oikein tarjoa sellaista, ellei sitten puhuta jostain puoluehallituksesta, joka ei todellakaan ole mitään matalan kynnyksen toimintaa. En väitä, ettei Tampereella olisi ihania, mutta minusta on mahtavaa, että voin missä tahansa Suomessa nähdä rakkaita ihmisiä. Olen ehkä ahne, kun yksi kaupunki ei riitä mihinkään.

Muutenkin olen miettinyt tulevaisuutt paljon. Tähän asti olen tehnyt niitä asioita, jotka tuntuvat kivalta ajattelematta yhtään, johtavatko ne mihinkään. Olen periaatteessa sitä mieltä, että elämässä ei pidä liikaa suunnitella. Varmuus on pelkkää harhaa. Mutta kannattaisiko silti esimerkiksi ostaa asunto, kuten Vammaistutkija ehdotti? Tai pitäisikö panikoitua siitä, että opiskelen jotain, mikä ei koskaan työllistä minua? Entä eläkevakuutus? Pitääkö olla sellainen? Pitäisikö tehdä tarkka urasuunnitelma? Tai edes päättää, millaisen uran voisi haluta? Puhumattakaan siitä, millaisen elämän voisi haluta?