vapaus ja epäselvyys, onni runosta

Nyt ei sopisi ollenkaan sairaus, mutta niin vaan nenä vuotaa ja väsyttää. Ei sopisi, koska on töitä, mutta ennen kaikkea, koska on syntymäpäivä. En ole pitkään aikaan odottanut sitä yhtä paljon. Aion leipoa kakkua ystäville ja pikkuleipiä tamperelaisille. Jos tulen kipeäksi, ei onnistu leipominen eikä mikään. Allergiset vieraat ovat syöneet kaikki flunssalääkkeeni, joten täytyy varmaan soittaa työterveyshuoltoon ja toivoa Komeaa lääkäriä (nyt en esineellistä miestä vaan käytän koodinimeä).

Jyväskylässä kokoontui viikonloppuna puoluevaltuuskunta. Kuten aina, kokouksesta tuli entistä parempi mieli. Opin esimerkiksi, miten valtion ravintosuositukset tehdään. Vaaliohjelma on ihan kelvollinen, sitä voi ylpeästi jakaa ja esitellä. Ylpeyttä vihreät tarvitsevatkin. Tässä puolueessa jengi ruoskii itseään niin pahasti, että jopa minun mielestäni menee liian pitkälle.

Eilen puhuttiin Siilin kanssa sormuksista. Minä olen hukannut yhden. Onneksi vain tänne kotiin, joten se löytyy vielä. Se sormus on merkki ihmisestä, josta eroamista luulin mahdottomaksi. Ajattelin, että jos sellainen ero tulisi, en enää kykenisi mihinkään. Mutta niin se ero tuli, vaivihkaa. Eikä maailma kaatunut. Päinvastoin, luulen, että tämä on minulle hyväksi. Minun ei enää tarvitse esittää, etteivät ivalliset vitsit satu. Ne ihmiset, joiden kanssa nyt olen, eivät häpeä minua. Tai en tiedä, häpeävätkö. Ainakin niiden kanssa voi mennä paikkoihin. Minun ei enää tarvitse alistua. Toisaalta nauran nykyään harvoin samalla lailla kuin ennen.

Harva ero on niin lopullinen, ettei enää koskaan tavata. Satunnaiset tapaamiset, puhelut tai syntymäpäivälahjat eivät tarkoita, että ero lakkaisi olemasta voimassa. Jotkut erot voivat loppua, kun yhteys löytyy taas. Silloin tullaan taas läheisiksi. Minusta tuntuu, ettei tämä ero lopu. Eikä ehkä tarvitsekaan. Nauru löytyy kyllä taas.

Olen saanut voimaa myös tiettyjen mahdollisuuksien kartoittamisesta. Todennäköisesti jätän ne käyttämättä, mutta tuntuu hyvältä tietää, että olen hylännyt omasta tahdostani enkä jonkin muka-edellytyksen puutteesta.

Olen merkittävän valinnan edessä. Se ei pelota, mutta sen takia olen levoton ja jopa ahdistunut. Se on huolestuttavaa, koska näihin asioihin ei saisi suhtautua tunteellisesti. Mutta nyt järki ei anna yhtään selvempiä vastauksia.

Sain tänään itselleni runon, johon tutustuin reilu viikko sitten. Sitä ei kai saa paljon hehkuttaa, mutta minä todella pidän siitä runosta.