Siilin juhlissa toissapäivänä oli ihaninta. En voinut olla olematta vähän kateellinen puistojuhlista, koska olen itse syntynyt sellaiseen vuodenaikaan, ettei niitä ole yhtään fiksua yrittää. Olen aika varma, että Musamies ruiskutti mehuuni jotain ylimääräistä, sillä matkalla majapaikkaan kaaduin kahdesti - vieläpä saman kadunylityksen aikana.
Huvipuistokutsuja ei vieläkään kuulu. Olen alistunut kohtalooni. Mieleni on silti iloinen ja reipas, ja siihen on monta syytä. Mikään niistä ei ole noin periaatteessa kummoinen, mutta ei tarvitsekaan.
On hieman noloa tunnustaa, että minulla on treffi-ilmoitus internetissä. Vaikka se on ehkä normaalia, se on epätoivon merkki. Muutama päivä sitten sain viestin tuntemattomalta ihmiseltä, joka halusi kertoa, että oli päätellyt profiilistani, etten ole aidosti kiinnostunut politiikasta. Uskottavuuteni katoaa kuulemma huonoon elokuvamakuuni ja siihen, että ilmoitan harrastuksekseni hengailun. Jos minua aidosti kiinnostaisi politiikka (ja politiikasta kiinnostuneet miehet), profiilissani vilisisivät kirjoittajan mukaan poliittisten ajattelijoiden nimet. Ateismia ei myöskään saa mainita ennen kuin on pitänyt esitelmän jonkun suuren ateistin ajatuksista.
Niin, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Olen ehkä päästäni vialla, kun jäin tosissani miettimään, miksi Bridget ja hengailu syövät poliittista uskottavuuttani. Täytyy myöntää, että huonoina hetkinä harkitsen kaikenlaisen politiikan teon niille, jotka ovat minua älykkäämpiä. Mutta miksi minun ajatukseni olisivat huonompia kuin muidenkaan? Politiikkaahan ei tehdä yksin, ainakaan ei pitäisi, ja keskustelussa kaikista näkökulmista on hyötyä. Minun mielipiteeni ovat ihan yhtä hyviä kuin kaikkien muiden. Paitsi, että se on totta minun kohdallani, se on myös ainoa ajattelutapa, joka vie aitoon demokratiaan. On suorastaan naurettava ajatus, että ihmiset eivät saisi olla kiinnostuneita sekä politiikasta että hengailusta. Oikeastaan se on parasta, koska hengaillessa tulee puhuttua parhaat poliittiset pätkät.
On hetkiä, jolloin tekisi mieli kaunistella taiteellista makuaan, että vaikuttaisi fiksummalta. Mutta kun taide on taidetta. Se riippuu kokijasta. Mitä paksumpia muureja rakennetaan niin sanotun oikean taiteen ja roskan välille rakennetaan, sitä pahemmin ovat asiat. Valehtelemisesta joutuisi sitäpaitsi kärsimään. Voisi joutua esimerkiksi kuuntelemaan tuntikausia sellaisia runoja, joita ei oikeastaan tajua tai jopa inhoaa. Tässä asiassa älykkäintä on rehellisyys, koska vain se voi johtaa järjelliseen keskusteluun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Siilin juhlissa hengailu oli kyllä tosi mukavaa. Harmittaa tosin, että jäin kiinni vilunkipelistä.
Populaarimusiikki on taidetta, jos sen kokee hyvin voimakkaasti. Mun musiikinkuuntelutottumuksiin kuuluu jatkuva kuunteleminen, enkä enää keskity mihinkään tiettyyn levyyn, joten olen onnistunut tekemään musiikista kertakäyttökamaa, oli se miten hyvää ja miten syventymisen arvoista tahansa. Lässyn lää ja vali vali.
Oikeastaan se on taito, miten saa roskan näyttämään korkeataiteelta:
"Salatut elämät esittää erään raadollisen näkemyksen yhteiskuntamme tilasta. Ei pelkästään tarkkailijana vaan osallisena. Lopulta se mille nauramme ja jonka puolesta itkemme on oma säälittävä eksistensimme siinä mielessä kuin Camus sen voisi nähdä. Toisaalta jos ajatellaan, niin Dumaskin oli aikansa roskakirjailija. Ajan kuvauksena teoksen arvo kasvaa vasta kun aika on mennyt ohitse. Sosiologisessa mielessähän meidän pitäisi tarkkailla yhtäläisyyksiä todellisuuden ja taiteen välillä ts. miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu television seuraksena ja toisaalta miten television tarjonta muuttuu ihmisten käyttäytymisen seurauksena. Tätä tulee tarkastella sekä tunnetasolla että älyllisesti --"
mä pidän tästä entrystä, kerrankin olet parhaimmillasi blogissasi etkä ainoastaan livenä!
olen muuten suomessa!
Olisi tylsää, jos kaikki nauttisivat samoista asioista. On mielenkiintoista kuulla, mikä eri asioissa tekee vaikutuksen ihmisissä. Jos jokin leffa, teatteriesitys, kirja tai muu synnyttää suuria tunteita, harvemmin kysymys on siitä, että pinkki on kiva väri. Ja jos onkin, pinkistä pitää voida saada nauttia.
Joo, on ihan totta, että teosten taiteellinen arvo vaihtelee ajan ja kulttuurin mukaan. Historia on suuri tuomari tai jotain.
Näihin taidekäsityksiin liittyy valtavasti valtaa. Jotkut muka yltiösivistyneet katsovat oikeudekseen alistaa niitä, jotka muka eivät ymmärrä. Ja toisin päin. Oopperan ystäviä pidetään inhottavina snobeina. Se siitä taiteen hyvää tekevästä voimasta...
Musamies, tuohan tarkoittaa vaan, että kuuntelet musiikkia monipuolisesti. Tuota analyysiasi on vaikea uskoa sen jälkeen, kun on kuullut sun puhuvan musiikista. Mutta tavallaan ymmärrän. Mulle on käynyt vähän samalla lailla kirjojen kanssa: luen kirjan, nautin siitä, unohdan sen saman tien. Huomaan, että luen lukemisen enkä tarinan tai kielen vuoksi.
Voisin jatkaa tästä vielä aika monta kappaletta, mutta se ei kuulu blogietikettiin eikä työpäivään. Voidaan ehkä jatkaa livenä joskus?
Lähetä kommentti