ne täytyy vallata!

Ylioppilaskunnan edustajistovaalien ehdokassopimus näytti paljon virallisemmalta kuin kunnallisvaalien. Allekirjoituksellenikin vaadittiin kaksi todistajaa! Minä, joka vannoin, etten mene yliopistopolitiikkaan, olen ajautunut sille tielle. Kotonani on pidetty edariryhmän kokous ja minä olen ottanut vahvasti kantaa sen vaaliohjelmaan. Seuraavaksi minut kuulemma lähetetään legendaariseen SYLin liittokokoukseen. Siellä kuulemma naidaan ristiin ja juopotellaan. Ja viilataan pilkkua.

Yliopistopolitiikka on aina tuntunut minusta vähän lällyltä. Eihän yliopisto ole koko maailma, miksi ihmeessä tuhlata paukkuja siihen? Sitäpaitsi demokratia uupuu ylioppilaskunnista kokonaan: edarivaalien äänestysprosentti on onneton, samoin esimerkiksi TAMYn toimintoihin osallistuvien määrä. Jos olen oikein ymmärtänyt, edarin päätösvalta ei edes ole kummoinen.

Toisaalta yliopistopolitiikalla näyttää olevan merkitystä - yksilön kannalta. Moni nykyinen huippuvaikuttaja on aloittanut toimintansa yliopistopolitiikasta. Politiikan teko on opittu yo-kunnassa. Olen varma, että se heijastuu politiikan laajemmille kentille. Ihmiset noudattavat mielellään niitä sääntöjä, joihin heidät on opetettu. Tämä on oikeastaan vähän pelottavaa, sillä olen ollut huomaavinani, ettei ylioppilaskuntapäätöksiä tehdä aina kovin avoimesti. Toiminta vaikuttaa jäykältä. Mieluummin ottaisin vaikutteita vaikka aktivistien spontaanista ja radikaalista toiminnasta.

Kansanedustaja Ilkka Taipale sanoi eräänä päivänä eduskunnassa, että ylioppilaspolitiikka on nykyään munatonta, johon kollegansa Jaakko Laakso, että yo-kunnat pitää siksi vallata viipymättä. Tämä idealistinen tavoite painoi paljon, kun päätin ryhtyä ehdokkaaksi. Kun opiskelijoita kohdellaan kuin tehotuotettua broileria, radikaalille ylioppilasliikkeelle olisi tekemistä. Olen valmis vallankumouksen eturintamaan.