kirjoitus asioista

Olen saanut palautetta, että pitäisi kirjoittaa useammin. Joillakin on niin tylsää töissä, että he viihdyttävät itseään lukemalla tätä blogia.

Olen saanut myös sellaista palautetta, että pidän kaikkea ja kaikkia ihanina. "Joo, mutta sun mielestä kaikki onkin ihanaa", sanoi Lastenteatterintekijä eilen, kun yritin vakuuttaa sitä jostain ihanasta. Myös Trenditietoinen ja muutama muu ovat olleet sitä mieltä, ettei arvioihini ihmisistä voi luottaa, koska ne kaikki ovat mielestäni ihania.

Ensinnäkään ihmisten tai asioiden ihanuutta ei vähennä se, että sanoo montaa asiaa tai ihmistä ihanaksi. Maailma on monessa suhteessa ihana. Esimerkiksi ViNOsta on hyvin vaikea löytää muuta kuin ihanaa ihmistä (enkä minä suostuisi sellaista ehdoin tahdoin hakemaankaan, vaikka niitä kyllä on). Kaikki ihanat ovat erityisen ihania, eikä kenenkään ihanuus vähene siitä, että useita ihania. Olen onnekas, että saan olla niiden kanssa. Sitten on niitä ihania, joiden kanssa haluaisin olla paaaaaaljon enemmän kuin on mahdollista.

Väite ei ylipäätään pidä paikkaansa. Minusta kaikki asiat eivät ole ihania. On myös sellaisia asioita, joita kuvaillaan eri sanoilla kuin ihana. On kamalia asioita, kuten sodat, ikävä, yksinäisyys, paha ruoka ja ympäristön tuhoutuminen. Sitten on outoja asioita, kuten jalkapallo, eräät musiikkilajit ja ranskalainen kirjallisuus. Niitä ei vaan voi käsittää vähäisellä älylläni, vaikka haluaisinkin. Sitten on vaikeita asioita, muun muassa shakki, ihmissuhteet, sukan kantapään valmistus ja painavien ovien avaaminen. On rumia asioita, kuten palovammat, ja ällöttäviä asioita, kuten oksennus. Sitten on yhdentekeviä asioita, joista ei tule mieleen esimerkkejä, koska niillä ei ole niin väliä. Sitten on naurattavia asioita, kuten Musamiehen vitsit ja hassut tilanteet. On törkeitä asioita, kuten sovinistiset ällövitsit. Voisin vielä mainita tärkeät asiat, joihin kuuluvat ystävät, kirjat, teologia ja ViNO. Ihmisiäkin on kaikenlaisia.

Loppujen lopuksi asiat ovat vain asioita, eivät sen enempää. Kysykää vaikka Dalailta.

en vaan tajuu

Luulin, että olisin kypsynyt niin, etten kiukuttelisi enää. Etten tekisi pienistä asioista draamaa. Mutta ei. Ja ketä siinä sattuu? Itseäni, ei ketään muuta. Luulen, ettei toinen osapuoli nytkään tajua, mitä tässä tapahtuu. Voi pientä tyhmää mieltä.

suuren suuri yllätys postiluukusta

Kirjeessä kerrotaan, että teologisen tiedekunnan valintaneuvosto on päättänyt ottaa sisään kaikki ne, jotka ovat saaneet yhtä paljon tai enemmän pisteitä valintakokeissa kuin henkilö, joka menestyksekkäästi kanteli sisäänoton virheistä hallinto-oikeudelle. "Teille on tällä perusteella myönnetty valintalautakunnan kokouksessa tutkinnon suoritusoikeus sekä teologian kandidaatin että maisterin tutkintoon." Voi onnen päivää!

Teologian opiskelu on ollut kaukainen haaveeni niin kauan, etten edes muista. Yli vuoden minulla on ollut gradun aihe valmiina, mutta ennen pääsykokeita tapahtui niin paljon, etten ehtinyt lukea hyvin. Mutta nyt tapahtui ihme ja minä pääsin sisään. Voi riemua! Ei ole väliä sillä, etteivät pisteeni olleet huippua. Ei ollenkaan. Riemu on siinä, että minä pääsen opiskelemaan teologiaa. En tiedä vielä aloitanko tänä vai ensi lukuvuonna, sen saa valita itse. Silläkään ei ole väliä. On vain syvää onnea.

sydänkohtausta kohti

Viikonloppu oli ihanin pitkään aikaan. Se alkoi Egotripin keikalla, kun perjantai oli mennyt jo tunti sitten. Ilveksen yökerho on ennakkoluuloista huolimatta nerokas keikkapaikka, koska siellä näkee, vaikka olisi juuri ja juuri 120 senttiä korkea. Lauloin mukana, en välittänyt mistään, riemuitsin.

Lauantaina käytiin kuuntelemassa Dalai Lamaa. Kaikesta kaaoksesta huolimatta Hänen Pyhyytensä viisaus rauhoitti. Ja hänen pyhyytensä on helppo ymmärtää pyhyydeksi, toisin kuin mormonitemppeli, jonka pyhyyttä piti etsiä tarkasti. Suuret totuudet ovat oikeastaan todella yksinkertaisia: tärkeintä elämässä on rakkaus. Ei siis mikään romanttinen rakkaus välttämättä, vaan yleismaailmallinen rakkaus. Jouduimme lähtemään kesken, se harmitti vähän.

Dalai sanoi, että ne, jotka puhuvat koko ajan itsestään, saavat todennäköisemmin sydänkohtauksen kuin ne, jotka eivät puhu. Elämä on kaikin puolin parempaa, jos olisi epäitsekkäämpi. Muistin tämän kirjoittaessani minä-keskeisiä viestejä tukiryhmälleni ja voin hetken pahoin.

Dalain jälkeen mentiin Tampereelle, missä oli paljon ihania. Puhuin vähän salaisuuksia, sosiaalipolitiikkaa, esittelin asuntoani ja jossain vaiheessa eksyin kansanedustajani tupareihin. Matkalla kaaduin, mistä jälkeenpäin vedettiin johtopäätös, että olen alkoholisti. Hämeenkadulla vihreä valo tuli vain autoilijoille, ei ollenkaan jalankulkijoille. Ahtaassa asunnossa tunsin itseni norsuksi, ja se on äärimmäisen inhottava tunne. Reipastuin kuitenkin nopeasti seuran ja tarjoilun ansiosta. Ei voi sanoa oikein muuta kuin että ihanat ovat ihania.

Sunnuntaina vain roikuttiin. Jossain vaiheessa kai tehtiin ruokaa, mutta muutoin vain puhuttiin verkkaisesti, kuunneltiin levyjä, luettiin lehtiä, silitettiin kissoja ja syötiin puolukkapiirakkaa. Sitten jossain vaiheessa tajuttiin, että on jo puoliyö ja kannattaisi mennä nukkumaan. Välillä huokailtiin, että onpa hyvä, kun on noin harmaata, ettei tarvitse tuntea paineita mennä ulos. Paljon täydellisempää sunnuntaita ei voi olla.