25.6.06

emotion picture - tunnekuva

Juhannus meni täydellisesti. Kirjastontäti oli täällä, laitoin ruokaa ja leivoin piiraan, pelasimme puistossa Kimbleä. En olekaan ylivoimainen Kimblessä, kuten olen aina luullut. Itsetuntoni ei kärsi tästä tiedosta merkittävästi.

Tulin viisi minuuttia sitten elokuvista. X-Menin uusi osa oli yhtä vaikuttava kuin edelliset. Ei se mikään laatuelokuva ole, mutta sen teemat koskettavat minua. Ihmiset, joissa on jotain erikoista, joutuvat valtaväestön syrjimiksi. Vammaispolitiikkaa siis. Tällä kertaa yhden mutantin suvaitsematon isä keksii lääkkeen, jolla mutanttisuus voidaan parantaa. Mutanttien oikeusliike hajaantuu ja syntyy sotia ja ruumiita. Mieleen ei tullut pelkästään vammais-, vaan myös maailmanpoliittisia kysymyksiä, etenkin lopussa.

Olen ahdistunut. Tulin elokuvasta jotenkin äärimmäisen turvattomaksi. Haluaisin syliin. Täytyy kerätä aika paljon voimia, ennen kuin pystyn miettimään kaiken mitä päässä pyörii.

23.6.06

kadonneet numerot ja tietty yksinäisyys

Heräsin aamulla siihen, että joku ennestään tuntematon soitti kiittääkseen yleisönosastokirjoituksestani. Ei huono aloitus päivälle. Kun luin kirjoituksen itse, ärsytti. Jos olisin käyttänyt siihen puoli tuntia enemmän aikaa, se voisi olla kelvollista tekstiä.

Juhannus. Tekee mieli mennä saunaan, uida järvessä ja syödä grillattua ruokaa. Minulle tarjottiin mökkijuhannusta, mutta valitettavasti en voi osallistua, sillä minulla on huomenna muita suunnitelmia. Mutta aina voi mennä puistoon. Puistossa on hauskaa. Ja aina voi paistaa herkkusieniä ja keittää makaroneja ja olla niistä niin onnellinen, että on vaara pakahtua.

Kadotin kännykkäni matkalla Linnanmäelle. Jouduin hakemaan ihanien puhelinnumeroita netistä, mutta tietenkään sieltä ei löydy kaikkia. Esimerkiksi Kirjastontädin numero puuttuu vielä, ja se on ahdistava puute. Ihmisten etsiminen netistä ei ole muutenkaan maailman paras vaihtoehto, koska silloin saattaa löytää sellaista tietoa, jota ei haluaisi lukea.

Olen asunut koko aikuisikäni yksin. Tuleeko minusta yksinäinen, kamalan tiukka täti, jolla ei ole mitään kykyä sopeutua toisten tarpeisiin? Tai neuvotella? Se olisi aika hirveää. Tietyllä tavalla tunnen aika suurta yksinäisyyttä liian isossa kämpässäni, olkoonkin, että se on maailman hienoin. Vaikka toisaalta yksin asumisessa on omat hyvät puolensa. Tiedän sen, sillä olen kuullut kamalia asioita kämppiksistä. En haluaisi esimerkiksi joutua joka perjantai seuraamaan viinanhöyryisiä orgioita.

Olen löytänyt uuden suosikkibändin. Kyllä kannatti hankkia musiikkikonsultti.

20.6.06

suuri ja mahtava neuvostoliitto

Keräilyharrastuksistani rakkain on venäläinen ja neuvostokirjallisuus. Erityisesti jälkimmäinen. Sitä löytyy lähinnä divareista, sillä neuvostokirjallisuutta ei enää kirjoiteta, kun ei ole neuvostokansalaisia niitä lukemaan ja ennen kaikkea kirjoittamaan. Vaikka olisin mitä mieltä Neuvostoliiton romahtamisesta, neuvostokirjallisuuden kuolema vähän surettaa.

Neuvostokirjallisuudessa ei leikitä objektiivista. Se on avoimen aatteellista, jopa julistavaa. Taiteelliset ansiot ovat yleensä melkoisen mitättömiä, koska neuvostokansalaisuuden vahvistaminen on tekstin jalo päätarkoitus. Tietty tästä säännöstä on onnellisia poikkeuksia ties millä mitalla. Jos ei tietäisi, että kirjoittaja on ollut äärimmäisen tosissaan, neuvostokirjallisuudelle voisi nauraa kippurassa. Kun sen tietää, tulee vähän pelottava olo. Miten kirjailijat ovat voineet olla niin hyväuskoisia, naiiveja? Joo, tietty eräillä valtarakenteilla on aika paljonkin vaikutusta asiaan...

Jos jollakin on ylimääräisiä venäläisiä tai neuvostokirjoja, ne saa roudata tänne. Vinkkejä hyvistä ostopaikoista saa lähettää myös.

19.6.06

ajatuksia sumuisista aivoista

Tämä on sadas kirjoitus täällä. Ihan vaan tiedoksi, jos jotain kiinnostaa.

Kuumuus rentouttaa kropan niin tehokkaasti, ettei yksinkertaisesti muista murehtia. Kohta mansikat ovat niin halpoja, että niitä voi syödä litrakaupalla. Ja herneet. Sitten ei muuta tarvitsekaan. Annoin itselleni luvan nukkua niin myöhään kuin nukuttaa myös arkipäivinä ja tehdä töitä myöhempään.

Vähän kuitenkin kaipaan viime kesää. Keskusteluja ja Scrabble'a puistossa, täydellistä irtautumista. Sveitsiä. Tiedän, ettei sitä voi saada takaisin, joten olen vähän haikeakin.

Kun on päättänyt ostaa jotain tiettyä, tuntuu maailmanlopulta, jos sellaista ei löydykään. Niinkuin tänään, kun olin päättänyt ostaa kesähameen, eikä sopivia ollutkaan. Hyvä etten alkanut itkeä, aikuinen ihminen. Miten on mahdollista, ettei muodin mukaista kesähametta saa mistään? Paitsi jos voi maksaa siitä melkein 50 euroa. Se ei käy, koska tuhlasin eilen kolme kymppiä Nalle Luppakorva -dvd:hen. Sellainen on pakko saada, koska Nalle Luppakorva on suurin idolini kautta aikojen.

Nalle Luppakorvassa kaikki ovat kilttejä toisilleen. Kukaan ei ole pahis. Jopa Pylleröön, joka on vähän hassu ja yksinkertainen, suhtaudutaan asiallisen kunnioittavasti. Voi kun maailma olisi oikeasti sellainen. Huokaus.

15.6.06

miksei tule rahaa?

No siksi, että olin kirjoittanut lääkäriajan väärin kalenteriini. Asumistuki ynnä muut sosiaaliedut loppuvat tämän kuun lopussa, ellen toimita tuoretta lääkärintodistusta Kelaan. Tämä täytyy tehdä joka vuosi, koska Kelan mielestä on mahdollista, että vammaisuuteni loppuu minä hetkenä hyvänsä ja minä unohdan ilmoittaa siitä heille. Kieltämättä ihmeparantumisen ja siitä tiedottamisen laiminlyönnin mahdollisuus tuntuu selvästi todennäköiseltä. Or not.

Elämä on jotenkin tahmeaa. En saa oikein mitään aikaan, ja jos saankin, se menee pieleen. Hengailen chateissa liikaa. Tämä ei siis koske irkkiä ja messengeriä, koska niissä jutellaan ystävien kanssa ja ne ovat siksi ihan okei. Sen sijaan tyhjänpäiväisyyksien jauhaminen tuntemattomien kanssa on oikeasti turhaa. MInulla on taas sellainen olo, ettei kukaan voi pitää minusta. Blääh.

14.6.06

ihana puola ja ihana aurinko

Varsovassa oli ihanaa. Matka sinne oli melkoinen seikkailu, mutta koska mukana oli niin monta sankaria, kaikki meni hienosti. Uusin haaveeni on kirkkojenkiertelymatka Puolaan. Tällä kertaa ehdin ja sain luvan käydä vain yhdessä kirkossa. Käyttäydyin siellä melkoisen epäkunnioittavasti. Mutta minkä minä voin sille, että jengi pitää messua juuri silloin kun minä haluan tutustua niiden kirkon maalauksiin ja arkkitehtuuriin?

Syy Varsovan reissulle oli Pride. Se meni loistavasti. Osallistujia oli arviolta kymmenen tuhatta. Vastamielenosoitus oli peruttu, mutta tietenkin kulkueen kyljessä buuasi muutama tyyppi raamatunlauseita toistellen. Viranomaiset suhtautuivat meihin asiallisesti, vaikka muuta pelättiin.

Vaikka Varsovaan mentiin Priden takia, muistan tältä matkalta varmaan ihan muut asiat. Valtavan valkoisen kissan, mansikat, suklaan, tummaihoiset pyhät henkilöt, pitkän yön tulomatkalla valoa kohti Baltian halki (menomatkan nukuin autuaasti), minibussin, hiekkarannan. Ja tietysti ihmiset. Ihanimmat. Muistan myös väsymyksen, jonka takia en millään jaksanut lähteä Tampereelle matkan jälkeen. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Ilman sitä uupumusta en olisi saanut hauskaa iltaa lämpimässä Hesperian puistossa, joten siitäkin voi vain riemuita. Ainoa ikävämpi juttu matkassa oli voimakas tunne siitä, että ilman minua olisi ollut helpompaa. Minusta ei ollut mitään iloa, mutta paljon vaivaa. Kamalinta on, ettei tilanne varmaan ikinä muutu tästä.

Mokaan koko ajan, mutta minulla ei ole kamala olo. Oikeastaan on ihana olo. Korjailen mokiani, vähän nolottaa, mutta juuri nyt en puserru niiden alle. Tietty parasta olisi, että tekisi kaiken kerralla hyvin, koska tuollainen paikkailu ärsyttää ja vie aikaa. Itsetuntoni on edelleen nollassa. Ja samaan aikaan on niin vahva olo, ettei ole tosikaan. Luulen, että sen aiheuttaa aurinko.

Ennen inhosin kuumuutta ja valoa. Olin selvästi pimeän lapsi. Mutta nyt on toinen ääni kellossa. Pidän edelleen myös hämärästä, suorastaan pimeästä, vähän kylmästäkin. Kyllä tämä silti on jotain. Aurinko viettelee ihanasti uskomaan, ettei elämässä tarvitse murehtia. Kohta saa mansikoita ja herneitä. Ihmisten silmät ovat auringossa vielä kauniimpia kuin muuten. Vaikka viime kesää ei voi tulla uudestaan, tämäkin on varmaan ihan kohtuullinen.

4.6.06

Tahtoisin ehkä olla kuollut

Olen ollut tänään niin ahdistunut, etten ole saanut oikein mitään aikaan. Olen kaivannut montaa ihmistä, mutta en ole ollut yhteydessä juuri keneenkään, sillä olisin vain itkenyt ja valittanut. Haaveilen edelleen ihan liikaa sylistä, johon voisin vapaasti hakeutua tällaisina päivinä.

Mikä ahdistaa? En oikein tiedä. En tiedä milloin tämä alkoi, enkä tiedä miksi alkoi. Uskon, että tällä on jotain tekemistä Kazakstanin kanssa, sillä matka ei ollut emotionaalisesti helppo. Lisäksi on puoluekokousmoka. Luen Ruston perusteellista viestiä yhä uudestaan ja uudestaan, aivot ovat ihan lukossa. En ymmärrä muuta kuin, että olen tehnyt typerän virheen. Tyhmä, tyhmä, tyhmä tyttö. En ehkä viitsi kuvailla tämänhetkisiä tuntemuksiani, koska ne ovat liian synkkiä teille ihanille.

Huomenna on lähdettävä työmatkalle Pohjanmaalle. Ei huvita.

3.6.06

huvipuistokausi on alkanut

Eilen aukesi minun huvipuistokauteni. Linnanmäki oli uusi ja ihana kokemus. Käytiin aika monessa laitteessa, pienin ihminen useammassa kuin me muut. Odotan jo suuresti seuraavaa huvipuistoretkeä.

Töistä lähti se kollega, joka on pitänyt koko toimistoa pystyssä. Miten ihmeessä siellä nyt pysyy yhtään mikään järjestys? Vaikka meidän olisi pitänyt antaa lahja sille, se antoikin lahjat meille. Minä sain lasisen norsun, jolla on kärsä onnea tuovasti pystyssä. En ole vielä keksinyt sille arvoistaan paikkaa.

Puoluekokousmoka aiheutti ammatillisen itseluottamuksen täydellisen romahtamisen. Minusta tuntuu, ettei kannata ryhtyä enää mihinkään, koska olen mokannut niin pahasti. Olisi varmaan parempi, jos eroaisin kaikista yhdistyksistä ja puolueesta ja muuttaisin vaikka Latviaan, missä en voisi kommunikoida enkä siis pilaisi kenenkään elämää.