Kirjoitin äsken tekstin johonkin vammaisjärjestöjen yhteistyölehteen. Aiheena oli vaikuttaminen vammaisena naisena. Kirjoituksesta tuli pullisteleva ja julistava, mutta en ole täysin tyytymätön. Siis julkaisen sen täälläkin. Kirjoitin loppuun tittelikseni Vihreän liiton ja itsenäisen elämän liikkeen soturi. Vaikka sota on perseestä, sotilaalliset termit tuovat mukavasti uhoa asenteeseen.
VIERAANTUMATTA LAAJALLA RINTAMALLA
“Luuletko, että poliittista uskottavuuttasi haittaa eniten se, että olet nainen, se että olet vammainen vai se, että olet nuori?” minulta kysyttiin yliopiston harjoitustyötä varten. En muista, mitä vastasin, mutta kysymys paljastaa, että politiikkaa pidetään keski-ikäisten, ei-vammaisten, valkoisten heteromiesten kenttänä.
Olen viihtynyt vaikuttajana hyvin. Yhteiskunnallisessa toiminnassa ollaan korrekteja ja kohteliaita. Jokainen saa puhua vuorollaan, eikä ketään keskeytetä. Sinisilmäinen ei kuitenkaan saa olla. Pienen oppositiopuolueen edustajana minun on joskus alistuttava isojen järjettömiin kassakaappisopimuksiin. Hyvien veljien verkostoille ei minun mielestäni pitäisi antaa saunavuoroja ollenkaan. Aatteelliset ristiriidat ovat mielenkiintoisia, mutta valitettavan harvoin kysymys on niistä. Monesti mietitään vain lyhytnäköisesti, montako virkaa omalla puolueella on jossain organisaatiossa tai saako tällä ehdotuksella varmasti ääniä seuraavissa vaaleissa. Tähän sortuvat ihmiset yli puoluerajojen. Samoin naisliike sortuu silloin tällöin kannattamaan jotain henkilöä vain hänen sukupuolensa perusteella. Vammaisliike on tässä suhteessa poikkeus. Se saisi olla itsekkäämpikin.
Taistelen koko ajan vieraantumista vastaan. On tunnettua, että kun pääsee itse päättäjäksi, vieraantuu omasta ryhmästään. Oikeastaan päättäjistä tulee oma ryhmä. Naisjohtajat soruvat tähän usein. Sama nainen, joka on aiemmin siirtänyt lasten hankkimista, että saisi töitä, syrjii johtajana raskaana olevia nuoria naisia minkä ehtii. He pärjäävät miesten maailmassa, ja pärjätäkseen heidän on ollut pakko häivyttää naiseus itsestään. Tässä voi vaihtaa naiseuden tilalle ihan minkä tahansa määritelmän, vaikka vammaisuuden. Parhaat päättäjät ovat juuri niitä, jotka ovat vielä kabineteissakin ylpeästi sitä mitä ovat.
Oma vammaisuus tuo sellaista asiantuntemusta, jota ei saa kirjoista. Mutta se ei yksin riitä, jos aikoo edustaa vammaisia ihmisiä jossain. On hankittava tietoa, etteivät lausunnot jää yksipuolisiksi. Olen myös sitä mieltä, että vammaryhmien rajoihin kangistuminen on varma tapa epäonnistua tavoitteessa pelastaa maailma. Tarvitaan solidaarisuutta, yhteistä rintamaa.
Yhteinen rintama on iloinen asia myös suhteessa muihin ryhmiin. Liittolaisia hankkiessaan on kuitenkin oltava tarkkana, ettei luovuta omaa päätösvaltaansa heille. Parasta on, jos löytää jonkun, joka kuuntelee ja kunnioittaa, mutta ei ala toimia minun ohitseni.
Joskus ärsyttää, että ihmiset kuvittelevan vammaista ihmistä kiinnostavan vain vammaispolitiikka. Kun korjaa maailman huutavia vääryyksiä, vammaisuudella pitäisi olla yhtä paljon merkitystä kuin sinisillä silmillä tai ruskealla tukalla. Silloin ratkaisevat ihan muut asiat: tieto, taito ja vakaumus.
Vaikuttaminen on minusta hauskaa, koska viihdyn kokouksissa ja tykkään vääntää sanamuotoja papereihin. Niille, joita tämä ei kiinnosta, voin kertoa, että vaikuttaminen voi olla muutakin. Kaikki lähtee siitä, että ilmaisee mielipiteensä.
20.2.06
lapsista tiedetään vain etunimi
Ystävä sai hyvät arvostelut Tuntemattomasta sotilaasta. Hesari tosin nimitti esitystä Tuntevaksi sotilaaksi sillä perusteella, että henkilöt näyttivät oikeasti tuntevan jotain. Haluan nähdä sen mahdollisimman pian. Ei varmaan auta muu kuin nöyrästi pyytää vapaalippua, kun seuraavan kerran nähdään.
Kävin eilen tapaamassa Kummipoikaa, jonka takia aikoinaan liityin takaisin kirkkoon. Kummipoika ja hänen veljensä ovat hurmaavia ihmisiä. Jälkimmäisen puheesta ei vielä saa ihan täysin selvää, koska hän korvaa s:n itsepintaisesti k:lla ja muuta omaperäistä. Pitäisi käydä useammin, sillä välittömän ja ihailevan käytöksen aika on lopulta erittäin lyhyt.
Olen oppinut, että lapsista pitää puhua kunnioittavasti kuin ihmisistä ainakin. Ei siis voi vain puhua sen ja sen tyttärestä, vaan käyttää rehellisesti ihmisen nimeä. Mieluiten kokonaan. Tässä kohdassa sukunimilain vapaamielisyys on huono asia. Lapsen sukunimeä ei voi päätellä isän nimestä. Olen törmännyt tähän viime aikoina monta kertaa. Vika ei ehkä sittenkään ole laissa, vaan ihmisissä, jotka esittelevät vaunuissa nukkuvan tai tuijotttavan ihmisen pelkällä etunimellä. Minusta ei olisi yhtään liian muodollista esitellä meitä oikein kunnolla.
Kävin eilen tapaamassa Kummipoikaa, jonka takia aikoinaan liityin takaisin kirkkoon. Kummipoika ja hänen veljensä ovat hurmaavia ihmisiä. Jälkimmäisen puheesta ei vielä saa ihan täysin selvää, koska hän korvaa s:n itsepintaisesti k:lla ja muuta omaperäistä. Pitäisi käydä useammin, sillä välittömän ja ihailevan käytöksen aika on lopulta erittäin lyhyt.
Olen oppinut, että lapsista pitää puhua kunnioittavasti kuin ihmisistä ainakin. Ei siis voi vain puhua sen ja sen tyttärestä, vaan käyttää rehellisesti ihmisen nimeä. Mieluiten kokonaan. Tässä kohdassa sukunimilain vapaamielisyys on huono asia. Lapsen sukunimeä ei voi päätellä isän nimestä. Olen törmännyt tähän viime aikoina monta kertaa. Vika ei ehkä sittenkään ole laissa, vaan ihmisissä, jotka esittelevät vaunuissa nukkuvan tai tuijotttavan ihmisen pelkällä etunimellä. Minusta ei olisi yhtään liian muodollista esitellä meitä oikein kunnolla.
18.2.06
opiskelijapolitiikan ikuisuuskysymyksiä
Opiskelijapolitiikassa on ikuisuusaiheita: opiskelijoiden toimeentulo, sisäänottomäärät, opetuksen laatu ja niin edelleen.
Opiskelijoiden toimeentulo on naurettavan riippuvainen joko töissäkäynnistä tai lainasta. Molemmat haittaavat opiskelijan elämää, työssäkäynti opiskellessa ja laina myöhemmin elämässä. Maailma on muuttunut siitä, kun opiskelija pääsi melko varmasti koulutusta vastaaviin töihin, mikä teki opintolainasta sijoituksen. Nykyään ei voi olla niin varma, joten lainaa ei uskalla ottaa. Työssäkäynti vie ymmärrettävästi voimia opiskelulta. Opintotuella elämistä ei ole edes suunnitteluvaiheessaan pidetty realistisena mahdollisuutena. Suomalainen sosiaalidemokraattinen perusturva on surkea muissakin muodoissaan, koska järjestelmä perustuu niin pitkälti ansiosidonnaisiin etuuksiin. Sikäli opiskelijat ovat samassa asemassa kuin työttömyysturvan peruspäivärahalla, minimiäitiysrahalla ja kansaneläkkeellä sinnittelevät. Heidän ei katsota ansaitsevan elää.
Olin pudota tuolistani, kun kuulin, että Kela perii liikaa maksetuista opintotuista viidentoista prosentin koron. Jopa R-kioskin lainaa saa halvemmalla, ja silloinkin tietää varmasti, mitä tekee. Opintotuen palautteleminen vuoden mittaan saattaa olla vaikeaa, jos tekee töitä epäsäännöllisesti ja palkka tulee milloin sattuu. Viisitoista prosenttia on ehdottomasti liikaa, vaikka liikaa tukea saanut opiskelija olisi mikä huijari. Harvemmat oikeasti ovat.
Sisäänottomääristä en ole vielä päässyt sopuun itseni kanssa. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkien halukkaiden pitää päästä opiskelemaan. Toisaalta tiedän, että siihen ei välttämättä ole resursseja. Koulutuksen inflaation vaara on koko ajan olemassa. Mutta siinä vaiheessa, kun kysytään, kelle ei saisi antaa opiskelupaikkaa, minä en suostu heittämään ensimmäistä kiveä. Kenestä tahansa voi tulla suuri tutkija tai keksijä. Yksilölle on harvemmin suoranaista haittaa opiskelusta. Toki se voi jollekin olla turhaa. Suostuisinko minä siihen, että en saisi opiskella yliopistossa? En, koska minä ihan oikeasti nautin siitä.
Opiskelijapolitiikan pitäisi radikalisoitua. Yleensäkin pitäisi radikalisoitua. Jos kukaan ei vaadi mahdottomia, mitään ei koskaan tapahdu.
Opiskelijoiden toimeentulo on naurettavan riippuvainen joko töissäkäynnistä tai lainasta. Molemmat haittaavat opiskelijan elämää, työssäkäynti opiskellessa ja laina myöhemmin elämässä. Maailma on muuttunut siitä, kun opiskelija pääsi melko varmasti koulutusta vastaaviin töihin, mikä teki opintolainasta sijoituksen. Nykyään ei voi olla niin varma, joten lainaa ei uskalla ottaa. Työssäkäynti vie ymmärrettävästi voimia opiskelulta. Opintotuella elämistä ei ole edes suunnitteluvaiheessaan pidetty realistisena mahdollisuutena. Suomalainen sosiaalidemokraattinen perusturva on surkea muissakin muodoissaan, koska järjestelmä perustuu niin pitkälti ansiosidonnaisiin etuuksiin. Sikäli opiskelijat ovat samassa asemassa kuin työttömyysturvan peruspäivärahalla, minimiäitiysrahalla ja kansaneläkkeellä sinnittelevät. Heidän ei katsota ansaitsevan elää.
Olin pudota tuolistani, kun kuulin, että Kela perii liikaa maksetuista opintotuista viidentoista prosentin koron. Jopa R-kioskin lainaa saa halvemmalla, ja silloinkin tietää varmasti, mitä tekee. Opintotuen palautteleminen vuoden mittaan saattaa olla vaikeaa, jos tekee töitä epäsäännöllisesti ja palkka tulee milloin sattuu. Viisitoista prosenttia on ehdottomasti liikaa, vaikka liikaa tukea saanut opiskelija olisi mikä huijari. Harvemmat oikeasti ovat.
Sisäänottomääristä en ole vielä päässyt sopuun itseni kanssa. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkien halukkaiden pitää päästä opiskelemaan. Toisaalta tiedän, että siihen ei välttämättä ole resursseja. Koulutuksen inflaation vaara on koko ajan olemassa. Mutta siinä vaiheessa, kun kysytään, kelle ei saisi antaa opiskelupaikkaa, minä en suostu heittämään ensimmäistä kiveä. Kenestä tahansa voi tulla suuri tutkija tai keksijä. Yksilölle on harvemmin suoranaista haittaa opiskelusta. Toki se voi jollekin olla turhaa. Suostuisinko minä siihen, että en saisi opiskella yliopistossa? En, koska minä ihan oikeasti nautin siitä.
Opiskelijapolitiikan pitäisi radikalisoitua. Yleensäkin pitäisi radikalisoitua. Jos kukaan ei vaadi mahdottomia, mitään ei koskaan tapahdu.
16.2.06
uskovaisten koulut
Tapasin eilen Yhdysvaltojen suurlähetystön edustajan ja kansanedustaja Pikku Myyn. Aiheena oli etupäässä ohjelma vähemmistöjen kohtelusta USAssa. Sen jälkeen kävi ilmi, että Washingtonista on kuulunut huolestuneita ääniä Kalliomäen suhtautumisesta kristillisiin kouluihin. Opetusministeriöhän jätti myöntämättä muutamalle toimivalle kristilliselle koululle toimiluvan, eikä myöntänyt uusia lupia ollenkaan.
Ensin tuli mieleeni, että onpa ihanan aatteellinen veto sosiaalidemokraatilta. Suomalainen koulujärjestelmähän nojaa demariseen perustotuuteen, jonka mukaan kaikenlaisten lasten opettaminen samassa koulussa edistää yhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Luokkaeroja ei synny, koska kaikki ovat tekemisissä kaikenlaisten kanssa. Minusta tämä periaate on hyvä, etenkin vammaispoliittisesti. (Toisaalta samat demarit eivät ole toteuttaneet sitä nimenomaan vammaispolitiikassa, vaan ovat tunkeneet friikit itsepintaisesti omiin keskittymiinsä. Se johtuu vain siitä, että demarit laskevat ihmisiksi lähinnä työtä tekevät, eivätkä odota työn tekemistä vammaisilta.) Koulu ei ole ensisijaisesti uskonnollisen propagandan levittämistä varten, vaan sen tehtävä on tarjota yleinen sivistys. Uskontoa voi vapaasti harjoittaa kouluajan ulkopuolella, jos tahtoo.
Mutta minusta ei ole tälle yhteiskunnalle kuolemaksi, jos on olemassa erilaisia kouluja. Toistaiseksi kristillisten koulujen olemassaolo ei ole käsittääkseni eristänyt ketään yhteiskunnasta tai vaikuttanut olennaisesti oppilaidensa jatko-opiskeluimahdollisuuksiin. Myös muut yksityiset koulut ovat ihan jees. Esimerkiksi Steinerin pedagogiikka vaikuttaa tervetulleelta vaihtelulta.
On esitetty, että Kalliomäen päätös ennakoi kielteisiä päätöksiä muslimikouluille, jollaisia on suunniteltu. Pitkällä tähtämellä pelätään myös kristillisiä ja islamilaisia fundamentalistikouluja eli terroristikouluja. Tähän nähden on muuten mielenkiintoista, että Washington tuntuu olevan huolissaan suomalaisten vanhempien valinnanvapauden puolesta. Terroristien pelko ei siis menekään kaiken yli niin voimakkaasti kuin olen kuvitellut.
On olemassa juutalainen koulu, joten miksei saisi olla myös muslimikoulua tai kristillisiä kouluja? Suomen juutalaiset ovat useimmiten syntyneet Suomessa, heillä on koulun ulkopuolellakin siteitä tähän yhteiskuntaan. Kristityissä kouluissa käyvät ainakin vielä etupäässä suomalaiset. Niissä käyvät maahanmuuttajalapset ovat siis samassa tilanteessa kuin tavallisissa kouluissa olevat. Mutta Suomen muslimit ovat voittopuolisesti maahanmuuttajia. Lisäisikö oman koulun perustaminen ghettoutumisen riskiä? Kouluhan on tunnetusti yhteisö myös vanhemmille, jotka toimivat sen vanhempaintoimikunnissa ja jopa hallinnossa. Tällähän kyläkoulujen säilyttämistä perustellaan - oman yhteisön kasassa pitämisellä. Muslimit eivät ole kovin suuressa huudossa Suomessa tällä hetkellä, joten pelkään, että heidän omat koulunsa ruokkisivat uuden syrjäytettyjen ryhmän syntymistä.
Voi tietysti kysyä, onko yhtenäinen peruskoulu sellaista pakottamista, jota ei voi sallia. Ihmisille pitää antaa valinnan mahdollisuus, koska jokainen aikuinen ihminen osaa arvioida tekojensa seuraukset ja ottaa vastuun niiden seurauksista. Edusti mitä uskontokuntaa tahansa.
Vaikea kysymys. Etenkin, kun minä en oikein ymmärrä, miksei uskontoa voi harrastaa omalla ajallaan.
Ensin tuli mieleeni, että onpa ihanan aatteellinen veto sosiaalidemokraatilta. Suomalainen koulujärjestelmähän nojaa demariseen perustotuuteen, jonka mukaan kaikenlaisten lasten opettaminen samassa koulussa edistää yhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Luokkaeroja ei synny, koska kaikki ovat tekemisissä kaikenlaisten kanssa. Minusta tämä periaate on hyvä, etenkin vammaispoliittisesti. (Toisaalta samat demarit eivät ole toteuttaneet sitä nimenomaan vammaispolitiikassa, vaan ovat tunkeneet friikit itsepintaisesti omiin keskittymiinsä. Se johtuu vain siitä, että demarit laskevat ihmisiksi lähinnä työtä tekevät, eivätkä odota työn tekemistä vammaisilta.) Koulu ei ole ensisijaisesti uskonnollisen propagandan levittämistä varten, vaan sen tehtävä on tarjota yleinen sivistys. Uskontoa voi vapaasti harjoittaa kouluajan ulkopuolella, jos tahtoo.
Mutta minusta ei ole tälle yhteiskunnalle kuolemaksi, jos on olemassa erilaisia kouluja. Toistaiseksi kristillisten koulujen olemassaolo ei ole käsittääkseni eristänyt ketään yhteiskunnasta tai vaikuttanut olennaisesti oppilaidensa jatko-opiskeluimahdollisuuksiin. Myös muut yksityiset koulut ovat ihan jees. Esimerkiksi Steinerin pedagogiikka vaikuttaa tervetulleelta vaihtelulta.
On esitetty, että Kalliomäen päätös ennakoi kielteisiä päätöksiä muslimikouluille, jollaisia on suunniteltu. Pitkällä tähtämellä pelätään myös kristillisiä ja islamilaisia fundamentalistikouluja eli terroristikouluja. Tähän nähden on muuten mielenkiintoista, että Washington tuntuu olevan huolissaan suomalaisten vanhempien valinnanvapauden puolesta. Terroristien pelko ei siis menekään kaiken yli niin voimakkaasti kuin olen kuvitellut.
On olemassa juutalainen koulu, joten miksei saisi olla myös muslimikoulua tai kristillisiä kouluja? Suomen juutalaiset ovat useimmiten syntyneet Suomessa, heillä on koulun ulkopuolellakin siteitä tähän yhteiskuntaan. Kristityissä kouluissa käyvät ainakin vielä etupäässä suomalaiset. Niissä käyvät maahanmuuttajalapset ovat siis samassa tilanteessa kuin tavallisissa kouluissa olevat. Mutta Suomen muslimit ovat voittopuolisesti maahanmuuttajia. Lisäisikö oman koulun perustaminen ghettoutumisen riskiä? Kouluhan on tunnetusti yhteisö myös vanhemmille, jotka toimivat sen vanhempaintoimikunnissa ja jopa hallinnossa. Tällähän kyläkoulujen säilyttämistä perustellaan - oman yhteisön kasassa pitämisellä. Muslimit eivät ole kovin suuressa huudossa Suomessa tällä hetkellä, joten pelkään, että heidän omat koulunsa ruokkisivat uuden syrjäytettyjen ryhmän syntymistä.
Voi tietysti kysyä, onko yhtenäinen peruskoulu sellaista pakottamista, jota ei voi sallia. Ihmisille pitää antaa valinnan mahdollisuus, koska jokainen aikuinen ihminen osaa arvioida tekojensa seuraukset ja ottaa vastuun niiden seurauksista. Edusti mitä uskontokuntaa tahansa.
Vaikea kysymys. Etenkin, kun minä en oikein ymmärrä, miksei uskontoa voi harrastaa omalla ajallaan.
13.2.06
helpotus ja erouutinen
Pähkinöistä tuli maha kipeäksi. Ei siis kannata.
Pyörätuolikriisi on ohi. Olo on ihanan huojentunut. Olisin halunnut suudella intohimoisesti miestä, joka toi varakumeja aamulla. Eikä se edes ollut mitenkään komea. Tämä kaikki on saanut minut taas ihmettelemään, miksi aina puhutaan pyörätuoliin joutumisesta.
Erosin kirkosta netin kautta. Tuli hyvä mieli, kun seurakunnasta tuli kirje, jossa kerrottin, kuinka pahoillaan kirkko on päätöksestäni. Sitä kuitenkin ymmärretään. Kirjeessä pyydettiin lähettämään palautetta, jakamaan eron syyt kirkon kanssa. Jos minulla olisi syvällisiä ajatuksia ratkaisustani, lähettäisin ne kirjeessä mainittuun osoitteeseen ensi tilassa. Mutta kun ei ole. Minusta ei vaan ole oikein kuulua johonkin, mikä perustuu Jumalaan uskomiselle, jos en usko yhtään mihinkään ylempään voimaan. Olen kiitollinen Vihreäsilmäiselle siitä, että hän herätti uinuvan omantuntoni tässäkin asiassa.
Mestari Kaaos on mahtava kirja. En haluaisi, että se loppuu ikinä. Mutta kyllä se taitaa parinkymmenen sivun päästä loppua. Kirjassa käydään hengästyttävään tahtiin läpi erinäisten maiden tilannetta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. En tiedä, kuinka paljon Popov on heittänyt mukaan omiaan, mutta osuvia huomioita hän tekee. Neuvostoliiton hajoamisesta seurasi nimenomaan sitä, mitä kirjan nimi lupaa: kaaosta, kaaosta ja lisää kaaosta. Toiseksi parasta kirjassa on, että siinä puhutaan paljon Dostojevskistä, Tolstoista ja Solzenitzynistä. Pelkästään noiden nimien mainitseminen ilahduttaa minua suuresti. Toisaalta huonoa kirjaa ei pelasta, vaikka siinä lukisi joka sivuilla jotain jostakin Suuresta mestarista.
Pyörätuolikriisi on ohi. Olo on ihanan huojentunut. Olisin halunnut suudella intohimoisesti miestä, joka toi varakumeja aamulla. Eikä se edes ollut mitenkään komea. Tämä kaikki on saanut minut taas ihmettelemään, miksi aina puhutaan pyörätuoliin joutumisesta.
Erosin kirkosta netin kautta. Tuli hyvä mieli, kun seurakunnasta tuli kirje, jossa kerrottin, kuinka pahoillaan kirkko on päätöksestäni. Sitä kuitenkin ymmärretään. Kirjeessä pyydettiin lähettämään palautetta, jakamaan eron syyt kirkon kanssa. Jos minulla olisi syvällisiä ajatuksia ratkaisustani, lähettäisin ne kirjeessä mainittuun osoitteeseen ensi tilassa. Mutta kun ei ole. Minusta ei vaan ole oikein kuulua johonkin, mikä perustuu Jumalaan uskomiselle, jos en usko yhtään mihinkään ylempään voimaan. Olen kiitollinen Vihreäsilmäiselle siitä, että hän herätti uinuvan omantuntoni tässäkin asiassa.
Mestari Kaaos on mahtava kirja. En haluaisi, että se loppuu ikinä. Mutta kyllä se taitaa parinkymmenen sivun päästä loppua. Kirjassa käydään hengästyttävään tahtiin läpi erinäisten maiden tilannetta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. En tiedä, kuinka paljon Popov on heittänyt mukaan omiaan, mutta osuvia huomioita hän tekee. Neuvostoliiton hajoamisesta seurasi nimenomaan sitä, mitä kirjan nimi lupaa: kaaosta, kaaosta ja lisää kaaosta. Toiseksi parasta kirjassa on, että siinä puhutaan paljon Dostojevskistä, Tolstoista ja Solzenitzynistä. Pelkästään noiden nimien mainitseminen ilahduttaa minua suuresti. Toisaalta huonoa kirjaa ei pelasta, vaikka siinä lukisi joka sivuilla jotain jostakin Suuresta mestarista.
12.2.06
pyhäpäivän hiljaisuudesta
Olen edelleen vankina asunnossani. En ole tavannut ketään koko viikonloppuna. Enkä käynyt suihkussa. Tänään itkin vähän, mutta en ahdistusta, vaan Sirkka Turkan runoa, jonka luin Hesarin Kuukausiliitteestä. Eläinaiheiset tekstit, elokuvat ja kaikki muut itkettävät aina.
Olen syönyt paljon pähkinöitä. Kuten Tietojenkäsittelytieteilijä ystävällisesti muistutti, ne ovat rasvaisia eli lihottavia. Kun saan pyörätuolini korjattua, se ei ehkä kestä painoani ja jään ikuisesti kotini vangiksi.
Luin tenttiin muutaman kymmenen sivua. Opiskelut junnaavat pahasti, koska en jostain syystä osaa orientoitua niihin. Olen jo toisen vuoden opiskelija, mutta en vieläkään tajua, että olen sisällä ja nyt saisi oikeasti tehdä sitä, mistä viisi vuotta haaveilin. Toisaalta olen katkera yliopistolle. Jos se olisi ottanut minut sisään heti, en olisi täyttänyt aikaani kaikella muulla. Jotkut Tahot ottivat minut vakavasti, ehkä miellytän mieluummin niitä. Joo, tuo ajatus on lapsellinen ja tyhmä. Oikeasti kysymys on vain laiskuudestani.
Paljonkohan maksaisi sellainen palvelu, että pyörätuolinsa saisi korjautettua mihin aikaan vaan? Yritin löytää netistä tietoa siitä, onko missään kaupungissa apuvälineiden viikonloppukorjausta, mutta en löytänyt. En usko, että on. Pyörätuoli saa hajota siis vain virka-aikana. Ja jos se menee pahemmin hajalle, elämä täytyy pystyä lopettamaan muutamaksi päiväksi. Tätä voisi ehkä verrata sairastumiseen, mutta kun kysymys on pelkästä ulkoisesta raudasta, vertaus ontuu. Tai jos verrataankin, niin onhan päivystys, joka on auki aina.
Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, etten ole tärkein kellekään. Tähän ongelmaan olen ajatellut parisuhteen auttavan, vaikka toisaalta tiedän, ettei se niin mene. Tänään Matroskin puski otsaansa minun otsaani vasten ja kehräsi onnessaan, niin kuin se aina tekee. Sille minä olen maailman tärkein ihminen. Luulen, että elän hetken tällä kauniilla, mutta vähän ohuella lohdulla.
Olen syönyt paljon pähkinöitä. Kuten Tietojenkäsittelytieteilijä ystävällisesti muistutti, ne ovat rasvaisia eli lihottavia. Kun saan pyörätuolini korjattua, se ei ehkä kestä painoani ja jään ikuisesti kotini vangiksi.
Luin tenttiin muutaman kymmenen sivua. Opiskelut junnaavat pahasti, koska en jostain syystä osaa orientoitua niihin. Olen jo toisen vuoden opiskelija, mutta en vieläkään tajua, että olen sisällä ja nyt saisi oikeasti tehdä sitä, mistä viisi vuotta haaveilin. Toisaalta olen katkera yliopistolle. Jos se olisi ottanut minut sisään heti, en olisi täyttänyt aikaani kaikella muulla. Jotkut Tahot ottivat minut vakavasti, ehkä miellytän mieluummin niitä. Joo, tuo ajatus on lapsellinen ja tyhmä. Oikeasti kysymys on vain laiskuudestani.
Paljonkohan maksaisi sellainen palvelu, että pyörätuolinsa saisi korjautettua mihin aikaan vaan? Yritin löytää netistä tietoa siitä, onko missään kaupungissa apuvälineiden viikonloppukorjausta, mutta en löytänyt. En usko, että on. Pyörätuoli saa hajota siis vain virka-aikana. Ja jos se menee pahemmin hajalle, elämä täytyy pystyä lopettamaan muutamaksi päiväksi. Tätä voisi ehkä verrata sairastumiseen, mutta kun kysymys on pelkästä ulkoisesta raudasta, vertaus ontuu. Tai jos verrataankin, niin onhan päivystys, joka on auki aina.
Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, etten ole tärkein kellekään. Tähän ongelmaan olen ajatellut parisuhteen auttavan, vaikka toisaalta tiedän, ettei se niin mene. Tänään Matroskin puski otsaansa minun otsaani vasten ja kehräsi onnessaan, niin kuin se aina tekee. Sille minä olen maailman tärkein ihminen. Luulen, että elän hetken tällä kauniilla, mutta vähän ohuella lohdulla.
11.2.06
tuomio ystävistä
Tulin siihen tulokseen, että minulla on ihan surkeita ystäviä. Kukaan ei tarjonnut seuraansa, vaikka tiesi, että riudun yltiöavuttomana yksin kotona. Tämä koskee siis niitä, jotka tiesivät. Muut saavat anteeksi sen, etteivät tulleet kysyneeksi.
Eksyin pitkästä aikaa CMX:n kysymyspalstalle. Kaikessa turhuudessaan se on äärimmäisen hauska. Nauroin kippurassa. Pitkästä aikaa.
Eksyin pitkästä aikaa CMX:n kysymyspalstalle. Kaikessa turhuudessaan se on äärimmäisen hauska. Nauroin kippurassa. Pitkästä aikaa.
värikkäiden seinien vankilasta
En ole itkenyt tänään yhtään, kuten pelkäsin. Se ei vielä tarkoita, että asiat olisivat hyvin. En ole saanut tehtyä mitään järkevää, vaikka olisi tavallaan ylimääräistä aikaa. On paljon asioita, joita en voi tehdä ilman pyörätuolia, vaikka haluaisinkin. Esimerkiksi hetken halusin leipoa sämpylöitä, mutta se ei onnistu, jos ei ylety millään uuniin. Olen aina pitänyt konttaamista maailman parhaana liikkumismuotona, se on ollut tänään ainoa vaihtoehto. En voi valittaa: se tuntuu ihanalta. Harmi vaan, että tämä asunto (kuten asunnot yleensä) on suunniteltu käytettäväksi lattiatasoa ylempänä.
Luin eilen Italo Calvinon kirjan Ritari, jota ei ollut olemassa. Calvino ei ole koskaan kuulunut ehdottomiin suosikkeihini, mutta pidän hänen teksteistään kyllä. Edellä mainitussa kirjassa on loppupuolella suorastaan nerokas luku. Siinä mies yrittää tulla Graalin pyhän veljeskunnan jäseneksi noudattamalla heidän sääntöjään. Meininki alkaa arveluttaa. Lopulta hänen silmänsä avautuvat, kun veljeskunta listii kylällisen köyhiä ihmisiä perusteenaan vain "Graalin tahto". Luku on hieno kuvaus ihanteiden romahtamisesta ja siitä, mihin kollektiivinen ajattelu (tai no, ajattelemattomuus) voi pahimmillaan johtaa. Nyt voisi sanoa, että mieleeni tulivat viimeaikaiset tapahtumat, mutta enpä sanokaan. Aina on ollut höyrypäisyyttä, fundamentalismia ja kahakoita.
Luin myös vähän matkaa Jevgeni Popovin Mestari Kaaosta. Siitä en tajunnut vielä paljon mitään, mutta nautin kirjan tyylistä. Ne harvat kohdat, jotka avautuivat, olivat nerokasta piikittelyä neuvostojärjestelmästä. Ja sen jälkeisestäkin kyllä. Tuota kirjaa ei valitettavasti voi paljon kuvailla, se täytyy kokea itse.
Minä tahdon jonkun ystävistäni tänne. Nyt heti.
Luin eilen Italo Calvinon kirjan Ritari, jota ei ollut olemassa. Calvino ei ole koskaan kuulunut ehdottomiin suosikkeihini, mutta pidän hänen teksteistään kyllä. Edellä mainitussa kirjassa on loppupuolella suorastaan nerokas luku. Siinä mies yrittää tulla Graalin pyhän veljeskunnan jäseneksi noudattamalla heidän sääntöjään. Meininki alkaa arveluttaa. Lopulta hänen silmänsä avautuvat, kun veljeskunta listii kylällisen köyhiä ihmisiä perusteenaan vain "Graalin tahto". Luku on hieno kuvaus ihanteiden romahtamisesta ja siitä, mihin kollektiivinen ajattelu (tai no, ajattelemattomuus) voi pahimmillaan johtaa. Nyt voisi sanoa, että mieleeni tulivat viimeaikaiset tapahtumat, mutta enpä sanokaan. Aina on ollut höyrypäisyyttä, fundamentalismia ja kahakoita.
Luin myös vähän matkaa Jevgeni Popovin Mestari Kaaosta. Siitä en tajunnut vielä paljon mitään, mutta nautin kirjan tyylistä. Ne harvat kohdat, jotka avautuivat, olivat nerokasta piikittelyä neuvostojärjestelmästä. Ja sen jälkeisestäkin kyllä. Tuota kirjaa ei valitettavasti voi paljon kuvailla, se täytyy kokea itse.
Minä tahdon jonkun ystävistäni tänne. Nyt heti.
10.2.06
paniikkia, häpeää ja kodin tuntua
Pyörätuolissa on se paha vika, että ne saattavat hajota. Niin kävi tiistaina, mutta silloin minulla oli varasisärenkaita. Niistä toinen osoittautui kelvottomaksi, mutta toinen toimi moitteettomasti. Tänään meni toinen rengas, eikä ollut enää varakumeja. Paikkaus ei auttanut. Minulle tuli siis kotiviikonloppu - pyytämättä ja yllätyksenä. Kun tiedetään, että olen viime aikoina lähinnä itkenyt ollessani yksin, tilanne ei miellytä yhtään. Jos olisi kunnossa, voisi tietty käyttää ajan hyödyksi lukemalla tenttiin ja tekemällä töitä. Katsotaan, ehkä saan koottua itseni,
Viime viikonloppu oli hauska. ViNOn hallitus kokoontui, yritin mennä elokuviin Tietojenkäsittelytieteilijän kanssa ja vietin aikaa maailman ihanimmalla tyttöparilla (niiden etunimissä on vain yhden kirjaimen ero!). Sillä aikaa vanhempani maalasivat kämppäni. Nyt on yksi vihreä, yksi keltainen, yksi oranssi ja kolme punaista seinää. Sain viimein muutaman Jeesuksen kuvan seinälle. Nyt alkaa tuntua kodilta.
Sain lähetettyä puoluetoimistolle vammaispoliittisen toimenpideohjelman. Siitä tuli surkea tekele. En tiedä, miten pystyn esittelemään sen valtuuskunnalle pyörtymättä häpeästä. Häpeääni lisää ehdottomasti se, että samassa kokouksessa Kansanedustajani esittelee ehdotuksensa Liiton liikennepoliittiseksi ohjelmaksi. Jos yhtään häntä tunnen, ohjelmaa voi kuvata pelkästään ylisanoilla.
Viime viikonloppu oli hauska. ViNOn hallitus kokoontui, yritin mennä elokuviin Tietojenkäsittelytieteilijän kanssa ja vietin aikaa maailman ihanimmalla tyttöparilla (niiden etunimissä on vain yhden kirjaimen ero!). Sillä aikaa vanhempani maalasivat kämppäni. Nyt on yksi vihreä, yksi keltainen, yksi oranssi ja kolme punaista seinää. Sain viimein muutaman Jeesuksen kuvan seinälle. Nyt alkaa tuntua kodilta.
Sain lähetettyä puoluetoimistolle vammaispoliittisen toimenpideohjelman. Siitä tuli surkea tekele. En tiedä, miten pystyn esittelemään sen valtuuskunnalle pyörtymättä häpeästä. Häpeääni lisää ehdottomasti se, että samassa kokouksessa Kansanedustajani esittelee ehdotuksensa Liiton liikennepoliittiseksi ohjelmaksi. Jos yhtään häntä tunnen, ohjelmaa voi kuvata pelkästään ylisanoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
